Panta kuonossa, kuonopannassa.

Kaikkihan tietävät, että kääpiöpinserien esiesiesiesiesiesiesiesi-isä oli aasi. Viimeisen vuoden aikana asiasta on tehty tieteellistä tutkimusta, ja nyt varmistus on saatu. Esiesiesiesiesiesiesiesi-äidistä ei ole muuta varmuutta, kuin että se ei ollut laiskiainen, eikä siili, ja tuskin virtahepokaan.

Aasista pääsemme vetämiseen, nimittäin ulkona hihnassa vetämiseen.

Vihdoinkin löytyi apuväline, josta edes Pekka "the Valjaista Vapautuja" ei pääse puikahtamaan irti; vedonestopanta, jossa on samassa paketissa kuonopanta ja tavispanta. Eli kuonon päältä menevän osan saa tässä pannassa myös helposti pois ja taas tarvittaessa kuonon päälle.

PIKAKURSSI KUONOPANNAN SALOIHIN, useimmin esitetyt kysymykset, TOP 3:

1. Pureeko se, kun sillä pitää olla tuollainen?
- Jos kuonopannalla yritettäisiin estää pureminen, niin kirjaimellisesti VERISESTI kävisi. Ja kyllä, Pekka puree ja lujaa pureekin pehmonallea, kumikanaa ja joskus jotain luvatontakin, mutta ihmislihan makuun Pekka ei ole päässyt.
Kuonopannalla ei ole mitään tekemistä puremisen estämisen kanssa!
 
2. Pystyykö se edes hengittämään tuon kanssa?
- Mitenköhän olisi... että jos ei viitsi lopettaa koiraa "inhimillisin" keinoin, niin ostetaan kuonopanta ja tukehdutaan se sillä lenkin aikana? Siinä vaiheessa, kun koira raahautuu perässäsi, kuonopanta on tehnyt tehtävänsä. EIEIEI! Kuonopannalla EI solmita kuonoa kiinni, eikä siinä ole osia, jotka tungetaan sieraimiin estämään hengitystä.

3. Kuristuuko se siihen?
- Kyllä, jos ripustat koiran pantoineen hihnasta kattoon roikkumaan. Näin käy myös millä tahansa muulla pannalla kyseisellä tavalla toimiessa. Eli mikäli et harrasta koirasi kanssa katosta narunpäässä roikkumista, niin EI, siihen ei kuristu.

Panta estää reuhtomista ja vetämistä, ja liikkuminen on miellyttävämpää kaikille. Joten ei, se ei ole kuonokoppa. Meidän pannassa kiinnitys hihnaan ei myöskään tule kuonon alle, vaan niskaan, joten tämä häiritsee koiraa vielä vähemmän. Se ei satuta koiraa, se ei estä hengittämistä eikä haukkumista. Se ei edes vähennä haukkumista, tämä on todistettu joka ainoalla lenkillä joka ainoalle nelijalkaiselle vastaantulijalle ja vähän muillekin...

Ainoa Oikea ja Perusteltu KAUHISTUKSEN aiheuttaja meidän kuonopannassa on se, että siinä on ripaus KELTAISTA väriä! Mutta sekin kestetään, kun itse kapistus helpottaa niin paljon sekä Pekan, että lenkkikavereiden elämää. Kuonopantaa ei pidetä jatkuvasti ulkoillessa, ja toki tarkoitus on päästä sellaiseen tilanteeseen, ettei sitä tarvita enää ollenkaan!

"Tämmöisen laittoivat mulle..."

Vaan eipä tunnu missään, Ruusu-siskoa jo innostetaan leikkiin kuonopannasta huolimatta.
 

Sitten lenkille panta kuonossa!

Tokiosta Pekkaan

Tasan vuosi sitten syntyi 5 pientä kääpiöpinserin pentua suureen maailmaan. Tai tarkemmin sanottuna ne taisivat syntyä pentulaatikkoon, tai jos eivät ihan laatikkoon, niin ainakin sinne ne pian syntymänsä jälkeen pääsivät.

Eh... tästä aloituksesta oli tarkoitus tulla koskettava ja minä olen päässyt vasta pentulaatikkoon. Tai siis en minä sinne päässyt... ääh.

Otetaas alusta, ja helpomman kautta: Pekka on tänään 1-vuotias. Ja huomenna on tasan vuosi myös siitä, kun pennuista yhden itselleni varasin.
Nimi oli valmiina; Tokio. Hetkinen! Siis mikä se olikaan?? Niin, jos olet kuullut huhun, että Annen koirasta piti tulla alunperin joku HongKong, niin et ole kaukana totuudesta. Mutta Tokiosta ei tullut Tokio, eikä edes Kuusankoski, vaan siitä tuli Pekka.

Rakkaalla lapsella on toki monta nimeä, niinkuin Hanipupu, Mussukka, Äitin kulta, Taulapää ja Pässi, noin muutamia mainitakseni. Ja viisaana koirana Pekka tunnistaa itsensä niistä jokaisesta!

Pekasta on tullut varsin omatoiminen nuorukainen; Se osaa mm. ketterästi kiivetä pöydälle, avata leipäpussin ja ottaa sieltä ihan itse paahtoleivän tai pari. Leivänpaahdinta se ei vielä osaa käyttää, mutta harvalta yksivuotiaalta sitä vielä odotetaankaan. Joten jos Pekka haluaa leipänsä paahdettuna, se luonnollisesti vie ne lautaseltasi.

7kk ikäisenä Pekasta tuli pikkuveli, kun "isosisko" Ruusu muutti meille. Sisarukset ovat myös opettanut toisiaan: Ruusu oppi Pekalta, miten lenkille lähtiessä pompitaan ja häselletään puolelta toiselle, ja Pekka puolestaan oppi siskoltaan, ettei ulkona suinkaan kannata haukkua joka toista vastaantulevaa koiraa... vaan haukutaan ihan jokaista!!

Ennen pennun tuloa luin monesta paikasta, että kääpiöpinseri vaatii omistajaltaan pitkää pinnaa. Olen täysin erimieltä! Ehkä tietynlainen nopeampi pinnan palaminen voisi olla jopa hyödyllisempää kääpiöpinserin kanssa. Monissa asioissa päästäisiin varmasti nyt helpommalla, jos kasvatus tapani ei olisi niin "fifi" -tyylinen. Eli Rakas postimies, koira oveni takana on täysin syyntakeeton omaan räksytykseensä, kun tuuppaat niitä uusia pantoja kirjekuoressa postilaatikostamme sisään. (Pitihän niiden saada uudet TALVI-pannat..!)

Kyllä, se haukkuu niin vieraat kuin tututkin kävijät. Ja kysymättä mielipidettäni jakaa mielellään lautasellani olevan ruoan, lajittelee eteiseen nostetun roskapussin sisällön uusiksi lattialle ja oksentaa samasta pussista tekemänsä löydöksen uusille kengilleni. Mutta se myös käpertyy peiton alle viereeni iltaisin, tai nuolee poskiltani tarvittaessa kyyneleet, ja muistuttaa kääntymällä selälleen sylissäni; "mitä sinä siinä itket, katso nyt MINUA, kuinka kurjaa MINULLA on, kun et edes rapsuta!"

Ja kaikenkaikkiaan siskonsa Ruusun kanssa se on maailman ihanin, kultaisin ja Rakkain otus, mitä olla ja voi. Ja kun aamulla tavoitin päivänsankarin Oltermanni kimpale suussaan eteisestä, se selvästi viestitti silmillään; "..niin minäkin Sinua!"

 1-vee

 "Kiitos kun olet!"

PS. Kyllä täällä osataan käyttää myös niitä kielto-sanoja, että ei tarvitse vielä PelastakaaPilatutPinserit ry:n numeroon soittaa! Siis viemään pois Omistajaa ;)

Kauhea kesäpäivä

Koirien varsin seesteinen kesä sai vähemmän seesteisen päätöksen. Koko kauhu alkoi niinkin viattomasta asiasta, kuin koiran oksennuksesta. Enpä osannut yöllisestä oksusta enkä vielä toisestakaan huolestua, kunnes aamuyöllä heräsin Pekan itkuun. Koira uikutti surkeasti ja kyhjötti nurkassa korvat lurpallaan. Seuraavaksi huomasin kuonon turvonneen ja ihoon nousevan patteja.

Soitto eläinlääkärille ja ohjeeksi sain antaa koiralle kyytabletista puolet. Tabletti vähensi selvästi kutinaa, mutta kun turvotus koko ruumiissa vain paheni, ja hengityskin alkoi vinkumaan, lähdettiin kiireesti viemään Pekkaa ammattilaisten syyniin.

Vakava allergiareaktio. Syy tuntematon.

Pekka sai kortisoni(?)piikin ja joutui tarkkailuun. Myös korvat turposivat paksuiksi ja niiden sisäpintaan tuli rakkuloita. Alkoi pitkä ja pelottava päivä.

Viimein patit alkoivat laskemaan, turvotus helpotti, väsynyt koira pääsi kotiin. Lyhyillä ulkoiluilla Pekka hoippui samaan tyyliin, kuin kantakapakassaan loistoidean eräänä lauantai-iltana saanut Reiska, joka päätti siltä istumalta aloittaa uuden harrastuksen; lenkkeilyn...

 Patti-Pekka (ei enää pahimmillaan)

Tänään Pekka alkaa jo olla omaitsensä. Kauhun hetkistä muistuttavat vielä normia väsyneempi koira, ja korvat, jotka ovat edelleen lurpallaan.

 Isosisko väsyneen pikkuveljen seurana

Kääpiölurppakorva, kaikki hyvin <3

Kuvahaaste (HUOM! sisältää PUSUKUVAN!)

Saimme iki-ihanalta "sukulais" koira Oodilta kuvahaasteen. Kiitos ja *puss*!
Meille haastetta lisäsi vielä se, ettei tällä koneella ole kuin muutama kuva, joista sitten valitsin sen neljännen. Ja varsinainen pusutuskuva tulikin:

Suuuudellaaaaaan..!

Kuvan selitykseksi riittänee se, että Pekka antaa pusun :)

"Puen sit ITSE!"

Niin tuumasi Pekka, kun emäntä ei kesällä ole viitsinyt pukea sille mitään kaulapantaa enempää. Ja täysin omatoimisesti puki minun paitani päälleen.

 "Onhan tää vähän iso, mutta ei nyt ollut parempaakaan tarjolla."

Että turha väittää, etteivät koirat tarvitse tai halua vaatteita! Tai jos joku on vielä sitä mieltä, niin kertokoon asian Pekalle :-P

Pekka on siis palautet... siis palannut lyhennetyltä lomaltaan* äidin mussuksi, isosiskon iloksi ja kavereiden kauhuk... kaveriksi, ja pissailee ympäri kyliä (kirjaimellisesti) ja vetää hihnassa kuin jäykkäkouristusrokotteen väärään kohtaan saanut aasi.
Toisinsanoen: kaikki hyvin ja jatketaan! :)

*palaamme ehkä myöhemmin aiheeseen "lyhennetty loma", mikäli varmistuu, että Pekka sai aikaiseksi omalla lomallaan muutakin kiellettyä, kuin jyrsittyjä rumpukapuloita, leivänryöstöjä ja kissan kiusaamista.

Pieni muotinäytös

Uusi haukkumallimme Ruusu esittelee pikkukoirien KAUNEIMMAT KESÄVALJAAT 2010 top 3:

Ensimmäisenä haaleanvaaleanpunaiset, kevyesti ruutukuvioidut monitoimivaljaat. Hempeiden monitoimivaljaiden monitoimisuutta en vain ihan ole ymmärtänyt, mutta ehkä näillä voi talvella vetää perässään vaikka... öh... no vaikka hamsteria margariinirasiassa. HUOM! Siis tyhjässä rasiassa, ja hamsterille tietysti kaulaliina ja huopatossut!

Monitoimivaljaat kesäiselle aamulenkille!

Seuraavaksi jokaisen city-piskin ehdottomiin vakiovarusteisiin kuuluvat timanttivaljaat. Näiden hienosteluvaljaiden "jalokivet" sopivat täydellisesti säihkymään tummaan turkkiin, hehkumaan auringon kanssa kilpaa. Niin niin, nämä ovat suorastaan elintärkeät:

Timanttivaljaat aurinkoiselle päiväkävelylle.

Jotain historiallistakin pitää tietysti kesävaljaiden TOP 3:sta löytyä! Tällä kertaa historiallisesti erittäin merkittävän osan esittää Pekka-veljeltä perityt Enkelinsiipi-valjaat. Näillä pikku-Pekka sai aikanaan kovasti huomiota, suuntaan jos toiseenkin ;) Ruusu jatkaa ylpeänä siipien käyttöä:

Siipivaljaat iltalennol... ei kun lenkille!

Olipa kerran Ruusu. Ja jossain muualla Pekka.

Pekka on poissa. Ja vaikka se söikin upouudet ihanat pinkit kävelykenkäni, niin sitä ei lähetetty samaan suuntaan, kuin Laika-koira vuonna 1957, eikä sitä lahjoitettu kaakkois-kiinalaisen ravintolan ruokalistallekaan. Pekka pääsi kesälomalle kummitätinsä luokse (siis EI niiden kenkien takia, vaan lähinnä seuraa kaipaavan Tinka-koiran takia) paikkaan, jossa eivät katuvalot loista, ja illalla kävellessä suurinta mekastusta pitävät hyttyset.

Vaan mitäpä sitä kesällä katuvaloilla, hyttyset näkevät kyllä iskeä kärsänsä ilman valojakin paisteihinsa. Joten ei mitään hätää, hyttysillä on kaikki hyvin. Ja Pekallakin on kaikki hyvin, se pärjää kummitätinsä komennossa mainiosti pari viikkoa. Tinka-täti jaksaa tohottaa kummilapsosensa kanssa aamusta iltaan ja varmaan tarvittaessa yölläkin... Ainoastaan yhdellä Annella on ikävä hauva-vauvaansa, snif, se toinen kenkäkin on vielä puolittain jyrsimättä. Pekka oli kyllä korvannut fiksusti kengän nakertamisen lomapaikassaan syömällä legoukkoa ja yhden hammasharjan. (Ja TOTTAKAI Pekalle on lähetetty lomapaketti, joka sisälsi vaihtopantoja, herkkuja, lisää tuttua ruokaa, turkinhoitoaineen, oman pinkin perhosflexin ja timanttivaljaat. Niin niin, hyvänen aika, kuka nyt samalla pannalla useampaa päivää olisi! ;) )

Pekan lomailun aikana olenkin saanut keskittyä ja tutustua vielä entistä paremmin Ruusuun. Ja seurailla sen eloa ja oloa. Viime huhtikuussahan ikänsä maalla asunut Ruusunen päätti (keski-iän kriisissä?) repäistä, ja muuttaa kaupunkiin, tänne meille, keskelle keskustaa.

Muistan hyvin Ruusun ensimmäisen illan meillä. Junamatkan jälkeen käväistiin kotona, puin koirille sadetakit päälle ja Ruusu pääsi ensimmäistä kertaa kävelemään kaupunkiin. Se oli jo melkein yötä, ja satoi viimeisen kerran tälle keväälle räntää. Ruusu tepsutti varsin luottavaisena Pekan vierellä, välillä vilkaisten minua. Perjantai-iltana liikennettä oli siihenkin aikaan illasta ihan kiitettävästi ja jouduimme pysähtymään johonkin kadunkulmaan hetkeksi ennen tien ylitystä. En milloinkaan unohda Ruusun ilmettä, sen silmiä, kun se katsoi räntäsateessa kaupunginvaloja; "Tässä se nyt on, SUURI MAAILMA!"

Ehkäpä siinä hetkessä tuo pieni koira löysi sen sisäisen city-piskinsä. Koska sitä se todellakin on!

Ruusu on arvonsa tunteva Nainen, ja hyvin tarkka siitä, mitä suuhunsa laittaa, ja kenet viereensä päästää. Lähinnä tuo viereen päästäminen koskee muita koiria, Ruusu hyväksyy toki Pekan, mutta muut koirat, varsinkin lapinkoirat ja pienet valkoiset, saavat mieluummin pysyä kauempana. Kaikki rapsuttavat ihmiset ovat tietenkin aina tervetulleita, vaikka meille asumaan!

Ruusu tepsuttaa ulkona pää pystyssä, ylväästi, niinkuin  hienolle neidille sopii. Pelottavia koiria nähdessä Ruusu osaa jo tulla jalanvierelle; "tulisin syliin, kiitos!" Ihmisten huomio kadullakin on ihanaa! Siis silloin kun se neidille sopii, joskus ohitetaan huomiotta kaikki ihastelijatkin. Ja ne julkeat örvelöt, jotka huutelevat "mihin tuossa laitetaan patterit?", ja luulevat vielä olevansa ensimmäisiä asiasta kysyjiä, saavat neidiltä osakseen mulkaisun, joka kehoittaa selvästi tunkemaan itse patterinsa sinne, missä ruusut eivät kuki.

Ruusu matkustaa vaivatta junassa ja autossa, mieluiten tietysti sylissä napittaen ikkunasta ulos.

Ja venyyyytys.

Mutta mistä tunnistaa aitoakin aidomman city-piskin? Nirsoudesta tietenkin, ja sen tämä koira kyllä osaa, jopa pikkuveli Pekkaakin paremmin! Lukuisat koirannappulat, purkkiruoat ja lihat ovat testattu, ja on hyvin tarkkaa, mitä sieltä omasta prinsessakupista milloinkin löytyy. Herkuista herkuinta ovat jauheliha ja pienenpienet koirannappulat. Viimeksi eilen pilkoin yksi kerrallaan appelsiini-ankka ja peura-peruna -koirannappuloita neidille sopivaan kokoon. Jokainen nappula napsahti neljään osaan. Älköön kukaan väittäkö, että rakastaisin tuota koiraa yhtään vähempää, kuin Pekka-veljeään! :-D (Ja ne pilkotut nappulat maistuivat hyvin kalkkunajauhelihan kanssa, eli työ ei ollut turhaa!)

 

"Tarjoilija, ottaisin alkupalaksi kuivattua kanafilettä, kiitos!"

 Kuulostaako hemmotellulta? Ei pelkästään kuulosta, huomautti joku, vaan myös on sitä. Saa ollakin! Ihan niinkuin kaikki muutkin prinsessat saduissaan, myös Ruusunen saa elää elämänsä onnellisena loppuun asti.

Korvat ylös

Korvat alas

Korvat ylös alas!
 

Ja tämä tarina ei ole vielä toivottavasti lähelläkään sitä loppua =)

Päivän haaste

Joskus sitä kaipaa elämäänsä suuria haasteita. Ja joskus ei. Joka tapauksessa langetin itse itselleni niinkin suuren ja vaikean haasteen, kuin yrittää ottaa koirista kuva, jossa molemmat katsovat kameraan, ja vieläpä silmät auki!

Ja näin siinä kävi:

Ensimmäinen RÄPS!

Toinen RÄPS!

Kolmas kerta toden sanoo! =)

Tyttöjen juttuja. Ja vähän poikienkin ;)

"Väittävät mua mamin lellivauvaksi. Miksihän??"

 

Aikanaan Pekan kotiutumista vasta odottaessa, ihastelin jonkun nettiputiikin valikoimista koiran monitoimiharjaa, enkä tietenkään vähiten siksi, että se oli täydellisen pinkki. Pikkuinen kääpiöpinseri ei moista välinettä kuitenkaan tarvitsisi. Jollekin ilmoitin, että heti kun jostain löytyy tulevalle koiralleni kaveriksi pitkäkarvainen pinseri, hankin sille sitten tuon pinkin ihmelaitteen.

Enpä tiennyt silloin, että se "karvapinseri" oli jo olemassa, enkä todellakaan tiennyt, että juuri sitä karvapinseriä varten saan todellakin hankkia tuon eh-dot-to-mas-ti vält-tä-mät-tö-mim-män tarvikkeen. Ja niinkuin aikanaan Pekalle odotettiin malttamattomana saapuvaksi pinkkejä matkakuppeja, yhtä malttamattomana Ruusulle odotettiin pinkkiä monitoimi harjaa.

Ja nyt... SE ON TÄÄLLÄ. Itseasiassa moni emännän tunteva voi kuvien hiustenväristä päätellä tuon ihmelaitteen olleen jo pidempäänkin täällä, koska kuvat eivät ole ihan tuoreita. Tunnustetaan, että harja tilattiin heti Ruusun ensimmäisenä yönä täällä meillä. Mutta nyt tuo harjoista kaunein ja ihmeellisin saa myös ansaitsemansa maininnan täällä blogissa.

Niinkuin hienot neidit yleensäkin, Ruusukin rakastaa harjaamista ja puunaamista. Turkki, sekä eläinlääkärin ohjeiden mukaan myös prinsessan silmät, korvat ja hampaat täytyy hoitaa päivittäin.

Päivän harjaushetki prinsessalla.. 

..ja partakarvat kammataan harjasta irtoavalla pikkukammalla.

 

SALLITTU myös POJILLE:

 

Ja tottakai Pekkakin saa puunaamisesta osansa, sen varmistaa harjan toinen, lyhyelle turkille sopiva puoli!

 

On aika käydä kauneusunille.

Kaunis Ruususeni <3

Ja ennenkuin joku ehtii älähtää, että eikös se Pekka enää syliin pääse ollenkaan,  niin kyllä meillä ollaan varsin tasapuolisesti näinkin päin:

<3 <3

Iiiiihan yhtä pilalle hemmoteltu tapaus =)

 

SUOJAUTUKAA!

Ei paniikkia, nyt eivät ole selviämisharjoitukset tuhkapilvien tai maailmanlopun varalle. Tai no, ehkä rajoittamalla hirmuista hinkua taivaalle menossa voidaan suojautua monenlaiselta, mutta nyt suojaudutaan kesän tuomilta tuliaisilta.

Siis kesä tuli, ja oikeastaan se jo menikin, mutta oletan sen tulevan vielä takaisinkin. Tai jos ei tule, niin menen vähintäänkin pitämään mielenosoitusta eduskunnan portaille; Leikatkaa kaikkea muuta, paitsi elävien päitä ja KESÄÄ!

Näillä selvitään hengissä kesäkaudesta:

Matkajuomapullo hellepäivän lenkille. Näitä olen jossain joskus nähnyt pinkkinäkin, mutta valitettavasti meidän eläintarvikeliikkeessä oli vain punaisia ja mustia. Meidät ONNEKSI pelastivat punaiseen muoviin upotetut kimaltelevat hileet, ja näin meille lähti punainen juomapullo.

Muistakaa laittaa juomapullo Oikein päin reppuun! Lompakko ja kännykkä eivät nimittäin tarvitse nesteytystä helteisenkään lenkin aikana...

Pekka testaa matkajuomapulloa.

Punkkisuojaukset. Tänä vuonna meidän piskit testaavat myrkyttömiä, pantaan kiinnitettäviä ShooTag -magneettilaattoja. Lisäksi koirille tarkoitetut valkosipulitabletit löytyvät kesäkauden ajan kummankin ruokakupista. Varmuuden välttämiseksi punkkikyniä on kuitenkin viljelty kaikkialle kirjahyllystä käsilaukkuun asti.

Toimivaa tai ei, meillä ei ole ainakaan vielä näihin "pikkuystäviin" törmätty, mutta yhtä kesäbiisiä mukaillakseni; "Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä, vielä voit löytää punkkisen, joka tilaisuuden saa..!"

Aseet punkkiarmeijaa vastaan kaulassa.
 

Kesäkengät. No älkää nyt haukkoko henkeä, edes minun koirani eivät kulje kesäisin sandaalit jalassa :) Ainakaan vielä. Mielessä sekin nimittäin kävi, kesä kun on tuonut niinkin kummallisen asian tullessaan, kuin lasinsirut kaduille.

Arvostelin aikaisemmin nuorison mielenkiintoa sitoa tyhjiä koirankakkapusseja solmuun ja heittää kadulle, mutta nyt julkisesti VEDÄN SANANI TAKAISIN. Hyvät ihmiset, tuhotkaa vaan niitä kakkapusseja niin paljon kuin sielu sietää, mutta ÄLKÄÄ tehkö tuhoja lasipulloille. Ja jos kaupungin kakkapussiautomaateista pussit loppuvat, niin minä lupaan tarjota meidän pinkkejä pusseja innokkaille solmijoille, jos se säästää yhdenkin koiran tassut lasinsiruilta.

Ja ei, en syytä lasinsiruista pelkästään nuorisoa. Olenpa nähnyt telkkarissa joskus jopa mummon, joka rikkoi hampailla pullon syömällä lasia (jos joku ihmettelee minkälaisia ohjelmia katson, niin dokumentteja, luonto-ohjelmia ja vampyyrielokuvia tietysti! En nyt muista, mihin kategoriaan niistä lasia rouskuttava mummo kuului)! Joskaan vanhuksiakaan ei sovi yksin syyttää, luulisin nimittäin kyseisen lasiruokavalion olevan niin harvinaista, että meidän alikulkusillan alla olevat lasinsirut tuskin paikallisen vanhainkodin kesäisestä piknikistäkään johtuvat.

Että tiedoksi ihan kaikille ikään tai sivilisäätyyn katsomatta: Lasinsiruista EI kasva pulloja minkäänlaisessa maaperässä. Älkää siis viljelkö niitä!

Kesäiloa kaikille!!! *SLURPS*

Kuppikokoja

Käytiin koirien kanssa hakemassa lisää ravintoa paikallisesta eläintarvikeliikkeestä. Katseltiin samalla uusia ruokakuppeja ja kuinka ollakaan, Ruusu ihan selvästi valitsi tämän kupin:

 

 "Pampered Princess"

Ja sitten oli Pekan vuoro, ja Pekkahan teki varsin yllättävän valinnan!

 "Pretty in Pink"

Onpas erikoista, miten minun koirillani sattuukin molemmilla olla niin mah-dot-to-man hyvä maku, eikä kumpikaan halunnut esim. limenvihreää tai oranssia kuppia..!

Koska koiruudet tarvitsevat välillä myös omaa rauhaa, on kummallekin oma paikka. Alunperin ajattelimme Ruusulle ikiomaa koiramökkiä, jota Pekka ei koskaan kelpuuttanut, mutta neitipä ei mökistä innostunutkaan, vaan valtasi (sohvan lisäksi) omaksi paikakseen Pekan vanhan tossusängyn:

Prinsessa Ruususen kammari

 Pekka ei protestoinut yhtään tossusängyn valtausta, Pekka nimittäin on jo aiemmin löytänyt ikioman kohtansa toisesta kohtaa olohuonetta:

 Pinkki Kunkun talja

TUNNUSTUS:

Kirjoitin joskus, ettei Pekan ruokalistalle kuulu siilit. Tässä on se poikkeus, joka vahvistaa tuon säännön:

Kurjempi juttu Simolle =(  Mutta ei meiltä joka päivä siiliä lautaselta löydy. Silloin tällöin siinä on myös krokotiili!

Lopuksi julkinen pahoittelumme Tara-setterille, jonka kodin karvasankarimme yrittivät pikapikaa valloittaa sunnuntaina merkitsemällä yhteistuumin sen omakseen. Jos joskus vielä kohtaamme, niin meitä ei siltikään tarvitse käyttää hammasharjoina; paha nimittäin sai jo palkkansa! Karvanaamat olivat tekosensa jälkeen autosta löytäneet herrrkullinen eväsleivän (ei ole täyttä varmuutta, että minkähän vuoden..) ja herkutelleet sillä. Tämä tarkoitti molemmille tietynlaista mahan sekaisuutta myöhemmin. Ja äiskälle mahtavaa junamatkaa..!
 

Taukojumppaa

Tervetuloa Pekan ja Ruusun rentoutumis harjoituksiin!

Oikeaoppisesti liikkeet tulee tehdä kaverin kanssa yhtäaikaa ja vaativuutta lisää myös se, että ne on tarkoitus tehdä yhtäaikaa syvässä unessa.

Alkuun voit toki harjoitella liikkeet ihan itsenäisestikin. Ota siis hyvä kylkiasento ja tästä se lähtee:

Koukista molemmat tassut lähelle vartaloa.

Suorista tassut eteenpäin ja ole hetki näin...

Koukista hitaasti ylempi tassu, alemman tassun annetaan olla rennosti.
 

 Käännä vartalosi lievästi selälleen ja nosta molemmat tassut eteen koukistettuna.

Jatka hetki vielä näin...

Rentoutumisen jälkeen noustaan ylös virkeänä, nuuskutetaan mahdollinen vieruskaveri ja lähdetään lenkille!

RAUHALLISIA RENTOUTUMIS HETKIÄ KAIKILLE! 
 

Meillä on Ongelmia...

ÄLLÖTYS VAROITUS!!! Luvassa eritteitä ja veritekoja!

Ongelma nro 1: Pyörivä seinä

Kyseessä on siis putkilomainen suuri mainoskyltti, joka pyörii. Kuinka merkata seinä, joka pyörii??? Siinäpä pulma, oikea koirien rubikinkuutio, jota ihmettelemme säännöllisesti iltalenkillä. Tai lähinnä Pekka ihmettelee, ja me tytöt katselemme vierestä, miten herra Pinkki ongelman ratkaisee. Vielä ei ole ratkaissut.

Ruusu-neiti naisellisesti pissi pömpelin viereen maahan.

Ongelma nro 2: Roskikset

..tai niiden puute. Ihmettelin ennen omaa koiraani täytettyjä kakkapusseja kadulla. Siis mikä järki on pakata kakka pussiin, jos pussi heitetään kuitenkin takaisin tielle? Vaikka en edelleenkään asiaa hyväksy, omien koirien jälkeen ymmärrän joltain osin asian paremmin. Nimittäin kun keräät kiltisti kakan pussiin ja lähdet jatkamaan matkaa etsien katseellasi roskista, kaikki roskikset yhtäkkiä katoavat. Missään kadun kulmassa ei ole roskista, ne suorastaan pakenevat jonnekin! Jossain kaukana viimein näet sellaisen; TUOLLA TUOLLA! Ei, se olikin postilaatikko tai sähkökaappi, joihin kumpaankaan ei saa tunkea kakkaa. Kuin aavikolta vettä etsisi!
Kun olet puolikaupunkia ympäri kulkenut kädessä pussillinen kakkaa, tai jopa kaksi pussillista kakkaa, en ihmettele, että jollekin tulee mieleen tehdä niinkin kamala rikos, että heittää pussi luonnon armoille (ei ei, pois se minusta. Mähän jäisin siitä heti kiinnikin, kun meidän pussit on pinkkejä).

Ja odotas vaan, kun saat viimein sujautettua kakkapussin jonkun taloyhtiön roskikseen, ja jatkat matkaasi, niin yhtäkkiä kaikki roskikset ovat tulleet esiin piiloistaan, ja niitä on joka kulmassa.

Bonus ongelma kakkapusseihin liittyen:
Meidän kaupungissa on niinkin hieno asia huomioitu, kuin kakkapussiautomaatit, josta voi siis napata ilmaisen kakkapussin mukaan. Koirien ulkoiluttajien lisäksi jotkut muutkin ihmiset ovat alkaneet käyttää näitä automaatteja. Eräällä iltalenkillä yhden automaatin lähellä oli maassa lukuisia tyhjiä kakkapusseja. Mikäs siinä niitä vedellessä ulos koneesta, jännäähän se on välillä tuollainenkin toiminta pleikkaria päivät pitkät pelaamaan tottuneelle Erkki-Juuhanille, mutta erikoisen asiasta teki se, että pussit oli ennen maahan viskaamista laitettu SOLMUUN. Tylsä elämä vai?

Hei päättäjät, enemmän nuorisotiloja, käsityökerhoja tai pakollista partiotoimintaa (eikös sielläkin jotain solmuja tehdä?)! Siinä vaiheessa kun nuoriso solmii kadulla kakkapusseja, luulisi että jonkun hälytyskellot alkavat soimaan. Tai sitten ei.

3. ongelma: Makupalat luonnonhelmasta

Luulin aamulenkillä Pekan saalistaneen tienvarrelta kertaalleen jauhetun purkkamöllykän, mutta kaivoinkin sen suusta ulos kertaalleen käytetyn tamponin. Jippii. Täytyy myöntää, että hämmennys oli melkoinen; miten sellainen voi keneltäkään tippua tien reunaan kerran syödyn purkan ja niistetyn nenäliinan seuraksi? Tai samalla tavallahan se sinne lentää kuin jälkimmäisetkin, mutta tota.. niinku... öh.
Ja myönnän, oli hyvin hyvin lähellä, etteivät kyseisestä herkkupalasta verijälkiä saaneet sormikkaanikin lentäneet niiden maahan viskattujen roskien kirjavaan joukkoon, sen verran ällötys-olo tuli.
Sain kuitenkin viimehetkellä kuriin sisäisen ekorikolliseni ja valkoiset sormikkaat sujahtivatkin sitten lähimpään roskikseen. Hetkisen jo mietin, että jos joku sattuu menemään perässäni hanskoja roskiksesta tutkimaan, joudun vielä epäillyksi murhasta, sen verran epäilyttäviltä verihanskat näyttivät. Selitä siinä nyt sitten, että kaivoin niillä vain suusta tamponin, siis jonkun toisen käyttämän tamponin!

Tämän jälkeen Pekan popsima kotiloetanakin tuntuu lähinnä ranskalaiselta gurmee herkulta.

Toivon todella, että kyseisen tamponin alkuperäinen omistaja innostuu pian pillifarkku -muodista, jospa sitten ei lahkeesta tipahtelisi enää enempää koirille extra aamupaloja!

Lopuksi joudutte mukaamme iltalenkille, jolloin ei tosin edes maisteltu mitään erikoista:

 Yhdessä ain, käymme aina rinnakkain...

...vaikka tuoksuja on, joskus tiellä kohtalon..!

"Mihin se pikkuveikka jäi taaaas kuhnimaan, aina saa odotella..!"

"Ihan varmaan kuulin sen oravan äänen tuolta!"

Otetaas yhteys kotiplaneettaan...

KIVA KUN TULIT MUKAAMME LENKILLE!