Sisko ja sen Veli.

Kylläpäs olikin jännä viikonloppu Pekalla, nyt on kyllä kerrottavaa koirapuiston pojillekin! Niin tavallista kuin onkin saada pikkusisaruksia, mutta kuinka moni saakaan yhtäkkiä isosiskon!? Eikä minkä tahansa isosiskon, vaan PARRAKKAAN isosiskon. Siinä menee jo suuremmalta tanskandogiltakin kuola väärään kurkkuun, kun tuosta kuulee.

Vaikkeivat nämä ihan biologisia sisaruksia olekaan, niin jotain samaa näissä kyllä on:

"AAAAAA! SYÖN SINUT SUIHINI!" 

Lepo vaan totisimmillekin torvensoittajille, ei ne syöneet kameralla kiusaavaa Annea, eivätkä edes tehneet tieteellistä testiä, selviääkö kamera ehjänä koiran suoliston läpi. Ja vaikka mieleni tekisi hirveästi kertoa teille kuvissa tapahtuvista oopperalaulu harjoituksista, tai joka iltaisesta Kalevala henkisestä runonlausunta tuokiosta, rehellinen kuiva totuus on kuitenkin se, että ne tekevät jotain niinkin ihmeellistä, kuin HAUUUUUKOTTELEVAT.

Mitäs muuta samassa taloudessa asuvat koiruudet tekevät, kuin haukottelevat? No tietysti jotain sellaista, mikä alkaa jossain vaiheessa haukotuttamaan. Ja ei, nyt ei ole tulossa mitään K-18 -kuvia, eli herkimmätkin voivat avata silmänsä ;) Nyt nimittäin LEIKITÄÄÄÄÄN!

Matsi päättyi upeaan selätykseen. Ja ei hätää, Pekkakin selvisi hengissä ;) (Ja hyi hyi, KUKA on jättänyt kahvikuppinsa keskelle lattiaa?!?)

 

Ja välillä lepohetkiä:

Rakkaat raadot <3 <3  

 

 

Prinsessa Ruusu kotona, kotona, kotona...

Tiedättekö sen taikatempun, kun taikuri taikoo yhdestä kanista, puudelista, kyyhkysestä tai vaikka sammakosta yhtäkkiä kaksi kappaletta.

Mä osaan sen tempun! Bravuurini on taikoa myös siitä toisesta karvainen.

Katsokaa:

 

Yksi uninen koira.

HOKKUSPOKKUSHUISKISMUISKIS...TOINENKOIRATÄHÄNLUIKKIS!
 

 Kaksi unista koiraa! ("Huomenta vaan sullekin, me jatkettas vielä unia" -ilmeellä!)

Noin helppoa se on, kun sen osaa. No, vaatii se vähän muutakin kuin taikaloitsun, niinkuin esim. 4,5 tuntia junassa istumista yhteen suuntaan ja seuraavana päivänä saman verran toiseenkin suuntaan, + VR:n tarjoama ylimääräinen reipas bonustunti. Lisäksi tarvitaan haikeita kyyneliä ja onnen kyyneliä sekaisin, ja ehdottomasti luottava katse; näin sen piti mennäkin!

Ja sitten niitä oli kaksi koiraa.

Joskus on kuunneltava sydämensä ääntä, ja jos kahden, tai kolmen tai useammankin ihmisen sydämistä kuuluu sama ääni, on kyseessä joko samanlaiset rytmihäiriöt, tai samanlainen tahto tehdä Oikeita ratkaisuja. Tässä tapauksessa uskon tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Pekka ei saanut pikkuveljeä, eikä pikkusiskoakaan. Pekka sai pysyväksi kämppäkaverikseen "isosiskon", jonka kanssa ehti aikanaan asua samassa kodissa elämänsä ensimmäiset 8 viikkoa. Karvaisemman ja kooltaan pienemmän, mutta ehdottomasti arvonsa tuntevan neitosen, jonka pikkuisen murahtaessa villiintynyt Pekkakin nöyrtyy; "Jep systeri, niinhän se olikin, otetaas iisimmin!"
Niin rakas kuin Ruusu vanhassa kodissa olikaan, alkoivat neidille samassa kodissa asuvat useammat isommat koirat olemaan aika haastavia. Ja koska toisaalla taas Pekka kaipasi kaveria, ja mielellään aikuista kaveria, loksahtivat muutaman mutkan jälkeen palaset kohdilleen; Ruusu muuttaa Pekan kanssa yhteiseen kimppakämppään.

Neiti Ruusunen on 7-vuotias, pirteä ja täräkkä leikattu tyttönen. Jotkut väittävät, että siinä olisi kääpiöpinseriä ja toyvillakoiraa, mutta kyllä Ruusu on minun mielestäni täysin puhdas "karvapinseri."
Ruusu lähti mukaamme luottavaisena. Junassa Ruusu hyppäsi heti syliini, kun Pekka kävi tottuneesti junan lattialle nukkumaan. Ruusu katseli minua ja lipaisi välillä naamaani. Koko matkan neiti oli rauhallisesti sylissäni, tämä pikkuneiti on aito ja oikea sylikoira!
Asemalta kotiin kävellessä neiti sipsutti Pekka-veljen vierellä, kuin olisi aina kävellyt siinä. Ja kuin pisteenä i:n päällä, tai oikeastaan kahtena pisteenä ö:n päällä, kun oman rapunoven edessä Pekka kävi tapansa mukaan istumaan minun kaivaessa avainta taskustani, Ruusu istahti aivan samaan aikaan Pekan viereen, kuin tietäen, että nyt ollaan perillä, kotona: "Avaa nyt se ovi äiskä, niin päästään syömään ja sitten iltalenkille!"

Ekana iltana satoi rankasti ja testattiin sadetakkia; sopivahan se oli! Häntä heiluu :)

Citypiskit illalla (tai kiitos VR:n, yöllä) kaupunpungin valoissa ja ihanissa tuoksuissa...

Äiskän kulta <3

Ruusulla on erityinen taito, sama ihmeellinen taito, kuin Pekallakin; Suurimman ja pehmeimmän sohvan valtaamisen lisäksi Ruusu osaa tahtoessaan valloittaa ihmisten sydämet vajaassa puolessa sekunnissa!

 Prinsessa Ruusunen

Ruusu ei tullut meille Pekan lisäksi, Ruusu tuli meille Pekan rinnalle, samanarvoiseksi koiruudeksi. Yhtä Tärkeäksi, yhtä Rakkaaksi. Niin ja... tietysti yhtä Pinkiksi. ;)

TERVETULOA RUUSU, TERVETULOA KOTIIN! <3

Hän oli Katujen Kuningas vuonna 2010

Kuka muistaa Vanhan Herran? Kuka muistaa Kummitädin? Ja niin kasvoi Pekka suuremmaksi kuin Vanha Herra, ja kasvoipa korkeammaksi Kummitädistäänkin (kuono-peppu -pituudessa Kummitäti vie kyllä voiton, malliltaan pitkäselkäinen kun on)!

Ehkäpä kasvu kuitenkin näkyy parhaiten tässä:

Erään pienen ihmisen sanoin; "Sama tyyny, sama koira, eri korvat!"

Kunkku-Pekka kävelee ylväästi edelläni, pää pystyssä, tiukka katse, korvat ojossa, askellus tasaista... aina siihen asti, kunnes meidät ohittaa lenkkeilijä, pyörä, mopo, rollaattori, tai mikä tahansa liikkuva. Silloin haukutaan, suorastaan räyhätään, sännätään perään, ja ihmetellään, kun äiskä ei ymmärrä, että Kunkkua ei ohiteta, ei edes ohituskaistalla! (Ja nyt ei takerruta siihen rollaattoriin, että montas sellaista on mennyt ohi! Katsokaas kun joskus Kunkun pitää pysähtyä nuuskuttamaan lyhtypylväitä ja lumikasojen alta leijailevaa hajupostia. Silloin voi rauhallisempikin kulkija yrittää ohittamista)
Pekan Valtakunnassa sääntö nro. 1 onkin: Tule vastaan, ÄLÄ ohita!

 Kuningas Pekka 1.

Kuningas Pekka myös vahtii alamaisiaan kovasti ja varsinkin minun ihmisseurani hän katsoo pystyvänsä valitsemaan, toki paremmin kuin minä itse. Ravintolasta ulos lentoharjoituksella pölähtävä ja omaperäisesti örveltävä "Pera" saa Pekan hännän heilumaan "hei äiskä, tää on meidän frendejä!" -tyyliin. Mutta nuori kännykkään puhuva nainen saa aikaan epäilevän murinan ja haukunnan; "se hymyilee, selvästi vaa-ral-li-nen, mur räyh!"

Karvainen Kingi ja uskoton alamainen: Sinua sinua Rakastan, sinua sinua suukotan...

Kevätsää, lämmittää, luonnon kaiken herättää, katsokaa, sulaa maa... Nostaa kinttua jo saa!
Pekka osaa nostaa koipea! Ensimmäinen täydellinen virheetön koiven nosto suoritettiin onnistuneesti sängyreunan yli laskeutuvalle päiväpeitolle. Tippaakaan ei mennyt lattialle. Taitava poika!

Varmoja kevään merkkejä TOP 3:

1. Talvihorroksesta esiin tulevat koirankakat tien reunoilla ("heiii kato ihanaa, eiks Musti päästänyt ton viime lokakuun lopussa?! Vähän levinnyt, mutta kyllä sen vielä tunnistaa, se oli nyysinyt silloin ne mummon porkkanahillot, kato tos on vielä ihan oranssii, vähä niinku tiikeri..!")

2. Kimeä korvia vihlova uikutus, kun Anne tai Pekka tallaa sen samaisen kevätauringosta nauttivan oranssiraitaisen kakan päälle

3. Pekka lenkillä ILMAN VAATTEITA! 8-O

 Naku-Pekka iltalenkillä

Ja valtakunnassa kaikki hyvin!