Pipo päässä ja eskimoilla huppu

Pakkasten saavuttua saapuivat katukuvaan myös huppupäiset ihmiset. Taannoisella lenkillä Pekka haukahteli vähän väliä karvareunushupun päähänsä vetäneelle naiselle, samoin kuin myöhemmin samanmoiselle edessä kulkevalle. En osannut ensin yhdistää tohotusta ja haukahtelua huppuun, mutta asiaa minulle valotti kaikkitietävä neiti 6vee: Pekka pelkää ESKIMOITA! Tietenkin, siis miten en tuota tullut ajatelleeksi..! ööö...Siis miten? No siten tietenkin, että huput ovat varsin samanlaisia, kuin Peppi Pitkätossussakin oli eskimoilla. Tämähän on hyvin selvää.

Se, miksi Pekka pelkää eskimoita, ei oikein selvinnyt, mutta koska en halua edesauttaa minkäänlaisia ennakkoluuloja ketään kohtaan, eskimoiduin itsekin kiskomalla hupun päähäni. Ja kuinka ollakaan, siihen loppui eskimohaukut! Toinen haukun aiheuttaja on jäämäkeä laskevat lapset. Mäkeä saa kyllä laskea perinteisesti pulkalla, liukurilla tai pepullaan, mutta voi apua jos koulunpihalla lapsoset ovat keksineet laskea mäkeä SEI-SAAL-LAAN! Siihen on puututtava ja suorastaan komennettava; EI noin HAU RÄYH!

Pakkaset ovat tulleet ja Pekka haluaa muistuttaa kaikkia lämpimästä pukeutumisesta! Pekka näyttää mallia, näin se käy!

Ensin lähimmäksi ihoa pakkasasteista riippuen puetaan huppari tai villapaita:

 

 Tämän aamun valinta oli tyylikkäästi villapaita.

Sitten mitäpäs muutakaan, kuin...

...pipo päähän pakkasella!

Ja sitten se tärkein, toppis:

Tästä tyylinäytteestä Pekka sai taannoin kehuja eläinlääkäriltäkin; Pekka makaa rennosti polvillani selällään, kun puku napitetaan kiinni! :)

Kun äitikin on saanut takin päälleen, ollaankin...

...VALMIITA kohtaamaan pakkanen!

Reipasta menoa!

 

Kuuuusen juurella oksien alla, on peeesä pienoinen Peekalla..!

 

Kyllä tarkenee! 

Koulun pihaa ohittaessa Pekka koki elämänsä ensimmäisen kunnon säikähdyksen. Kolme tyttöä olivat nimittäin saaneet kuningasidean ja päättäneet perustaa bändin. Mikäs siinä, hienoa, että lapset innostuvat musisoinnista. Pienen ongelman aiheutti se, että bänditreenit pidettiin koulun pihalla. Eikä siinäkään mitään, jos soittimina olisi olleet kitarat tai vaikka (monia ala-asteella traumatisoineet) nokkahuilut, mutta nämä tulevat maailman tähtöset olivat innostuneet lyömäsoittimista. Ja koska ilmeisesti rumpuja ei koulunpihaan saanut raahata, neitoset mätkivät isoilla kepeillä rauta-aitaa KLONG KLING KLONG KONG PONG ja kaiken kruunasi triona vedetty alkuasukastyylinen laulu "ÄÄÄÄÄAAAAAEEEEMÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!" Pekka todella säikähti ensin, mutta hetken kuluttua jo häntä heilui, kun tajusi, etteivät tytöt mätki kuin aitaa. Tai en tiedä, innostuiko kenties musiikista... Eipä siinä, tsemppiä neitosille, eiköhän tuolla tyylillä vielä pitkälle pääse. Varmasti ainakin ensisyksynä kolmannelle luokalle!

Meilläpäs onkin nykyään niin iso poika, ettei tarvita enää mitään pentuaitauksia ja Pekalla on jatkuva vapaa kulkulupa "omasta huoneestaan." Oma paikka kuitenkin säilyi, joskin pienin muutoksin.

Ikiomalla paikalla.

Eräänä päivänä myös turvaportti oli unohtunut auki, ja Pekka oli saanut väliaikaisen kulkuluvan myös eteiseen:

"..eh...siivosin vähän"

Sitten yleinen VINKKI kaikille koiruuksille, joista tuntuu, ettei emäntä tai isäntä oikein ole hereillä aamun ekalla lenkillä. Äiskän naaman aamupesun voi suorittaa ulkona:

SLURPS!

Ja vaikka kuinka tämä joulukuinen aika onkin monille täynnä touhua tohinaa, niin välillä pitää nuuskutella rauhassa ja muistaa...

 

...OTTAA RENNOSTI!

 

Katoavat luonnonvarat

Rohkeaa kävyn vaanintaa...

Joudun myöntämään, että suuri ja mahtava metsästyskoirani saalistaa käpyjen ja puunlehtien (ja myrkkymöllyköiden) lisäksi myös varsin uhanalaisia lajeja. Mainitakseni muutamia:

1. JÄÄKARHUJA. Käsittääkseni ne alkavat olla aika harvinaisia, ainakaan suomen luonnossa ei kovin montaa ole tullut vastaan:

Kuole peto!

2. SUKKIA. No näiden häviäminen koko maailmasta ei ehkä ole ihan vielä ajankohtaista, mutta meidän taloudessa sukista on aina vähintäänkin toinen hävinnyt. Ja nykyään, kun se toinenkin viimein löytyy, siihen on usein ilmestynyt kummallisia reikiä:

 

Grrrr! 

3. HIMPULOITA. Joo, näitä Teletappien kaukaisia sukulaisia. Nämä ovat kai kadonneet jo telkkaristakin, nämä myös katosivat lastenhuoneesta Pekan tulon jälkeen:

Mitkä mahtavat olla Himpan mietteet juuri nyt..?

4. SYDÄMIÄ. Tämä nuorimies ei vielä tiennyt, että sydämiä EI saa särkeä! Ei varsinkaan pieniä ja pinkkejä. Tämmöinenkin on kaivettu Pekan hampaiden välistä:

Rakas ja karvainen, Sinä tiedät sen, 

olet vienyt jo minun sydämen

Tämänkin olisit voinut saada,

ellei siihen liittyisi tukehdusVAARA..! <3

Lisäksi haluan jakaa kanssanne vielä pari luonnonvaraista asiaa, vaikka ne eivät periaatteessa Pekkaan liitykään muutakuin sen verran, että kuljemme kyseisten luontokohteiden ohi joka päivä. (HUOM! Pekan tulon myötä jopa minä olen osoittanut kiinnostusta luontoamme kohtaan ja ottanut jopa luontokuvia!)

Ensiksi esittelen teille meidän metsälenkillä kasvavan luontoihmeen, joka punaisesta väristään johtuen hieman eroaa muusta kasvustosta:

 Luonnonvarainen vaahtosammutin. Kuuluukohan tämä lajike enemmän pensaisiin vai kenties ehkä sieniin..?

Toisena mielenkiintoisena luontokohteena esittelen meidän kotikadulla -täällä keskellä keskustaa- kasvavan varsin harvinaisen puun. Se näytti ihan tavis katupuulta, latinalainen nimi "katumuspuutumus" (okei, bilsantuntien puu-luennot jäi aikanaan vähän huonolle kuuntelulle, ei just nyt tullut muuta nimitystä mieleen), kunnes pari viikkoa sitten siihen oli tullut ensimmäinen hedelmä. Ei, se ei ollut omena, vaan huomattavasti harvinaisempi. Eikä se ollut banaanikaan, eikä edes käpy. Tuon puun oksalla kasvaa nimittäin PYÖRÄILYKYPÄRÄ!

Paikallinen suojelukohde??

Viimeisimpänä, muttei vähäisinpänä UFO-juttuja:

Pinkkipupusta tulikin omien korvien ylösnousemuksen myötä nelikorvainen ALIEN! 

Piikeistä koirankakkakyttäreihin

Pekka on tasan 12 viikkoa. Tasaluvun kunniaksi, tai itseasiassa lähinnä terveydellisistä syistä, Pekka Morsus (kiitos Sanna rakas, nyt tota lisänimeä käyttää kaikki..!) puettiin tänään citytakkiin ja käveltiin kulman taakse... piikille. Ei kuitenkaan mille tahansa piikille, vaan tärkeälle rokotuspiikille. Eläinlääkäri kehui Pekan sekä henkisesti, että fyysisesti oikein hyväksi, kauniiksi ja toimivaksi koiruudeksi. *ylpeänä* Pekka ei edes huomannut itse piikkiä, keskittyi niin antaumuksella samaan aikaan pusutteluun... sellainen sekin on, Annen kulta möllikkä <3

Ja lahjaksi urheasta suorituksesta Pekka sai kaulaansa myös uuden hienon pannan:

"Love" -panta

Sitten aiheeseen, nimeltään KOI-RAN-KAK-KA-KYT-TÄ-RIT!
Oi miksi oi miksi jotkut kuluttavat aikaansa vaanimalla kakkaavia koiria, ja ihan kakkaamattomiakin (siis sillä hetkellä kakkaamattomia, kokonaan kyseistä asiaa lopettaneita eläviä otuksia ei kai ole)?!? Ja sitten se motkotus kotkotus ja huoli siitä kakasta, ja siitä, mitä sille pitää tehdä... AAARGH!
Kyllä, koirankakka kengässä on yksi inhottavimmista asioista, mitä pahaa aavistamattomalle kaduntallaajalle voi sattua. Saati sitten koirankakka jossain muualla. Jopa Pekaltakin pääsi samanlainen itkuparku, kuin kastemadonkin kohdatessa, kun se astui vahingossa lajitoverinsa kakan päälle.

Minulle voi tulla tekemään ruumiintarkastuksen; joka ainoa tasku on täynnä kakkapusseja, siis tyhjiä kakkapusseja. Ja kyllä, ne ovat VAALEANPUNAISIA. Tietysti.

Minulle on myös itsestään selvää, että varsinkin täällä kaupunkialueella ne kakat pelastetaan pussiin, etteivät joudu kenenkään kengän tai tassun alle. Ja mielestäni Kakkakyttärit ry:n paikallisjaosto saisi myöntää minulle vähintäänkin jonkun "kuukauden kerääjä" -palkinnon sen jälkeen, kun Pekan massu oli sekaisin... Koska silloinkin keräsin kaikki, mitä kerättävissä oli (niin, haluaisitte toki tarkemman selonteon, mutta antaa nyt olla).

Okei, on se kai ihan hyvä, että joillakin riittää aikaa huolehtia täysin olomuotoonsa syyttömän kakan kohtalosta; ettei se varmasti jää yksin palelemaan siihen tielle.

Kakkakuvaa en nyt riemuksenne laita, mutta tässäpä kuva kuitenkin Pekasta iltalenkiltä uudessa kevyttoppiksessa. Lenkiltä, jolloin käytettiin myös kakkapussia ;)

"Odota!"

Meillä on KÄÄPIÖPINSERI!

Sitä on luultu n. 286 kertaa chihuahuaksi (jopa chihujen omistajat), sitä on luultu kaniinimäyräkoiraksi ja vaikka miksi kirppukoiraksi, mutta nyt se on "muuttunut" kääpiöpinseriksi:

Kääpiöpinseri Pekka, molemmat korvat oikeassa suunnassa.

(huom! kaikki tavarat piti ensin kiskoa sohvalta alas, ennenkuin suostui poseeraamaan kameralle) 

Korvien kunniaksi ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen muutenkin tästä rodusta, mitä nyt olen tässä muutaman hassun viikon aikana kokemusta saanut. 

Ennen Pekan tuloa luin monesta paikasta, sekä myös kasvattaja muistutti, että kääpiöpinseri on SUURI koira pienessä koossa (myönnän, jouduin tässä hetkisen pähkäilemään, miten se menikään; "pieni koira suuressa päässä" vai "keskikokoinen koira pienessä kuonossa" vai...). Tämä on varmaankin kaikista paras kuvaus kääpiöpinseristä, sen ovat todenneet myös muut kääpiöpinserien omistajat. Pekkaa kuvaa ehkä toistaiseksi vielä paremmin lause; "pieni koira SUURILLA korvilla", mutta tiettyjä "oikean koiran" piirteitäkin tästä piiperosta löytyy. 

Kun kaikki ei tapahdu Pekan mielen mukaan, se kyllä haukkuu, ulvoo ja rääkyy asiasta, ilmoittaa kantansa. Esim. eilen pentutreffeiltä poistuessamme Pekka olisi kovasti halunnut samaan suuntaan kaverinsa kanssa. Tuli kauhea poru ja meteli, kun ei päässyt.

Pekalle vaatesuunnittelu ja uudistaminen on lähellä sydäntä... tai hampaita. Se laittaa saalistamansa sukat nopeasti uuteen uskoon, ja on tehnyt niihin hienoja ilmastointireikiä. Niitä samoja reikiä se on tehnyt muutamaan arvokkaampaan vaatteeseenkin, ja mm. suosikki juhlamekkoni on nykyään uudistettu toisesta kyljestä avomalliksi.

Se tahtoisi olla mukana aina ja kaikkialla. Minua ei häiritse, jos suihkussa ollessani Pekka makaa pyyhkeen päällä kylpyhuoneessa (tästä olen saanutkin kuulla ;) 

Mutta on asioita, joihin pieni koira ei voi ottaa osaa, ja silloin siitä valtavasta älämölöstä huolimatta, sille ei voi antaa periksi. 

Kun hoidan pyykkejä, se mieluusti auttaisi joka vaiheessa niin paljon, kuin vain pieni koira voi pienellä suullaan ja terävillä hampaillaan "auttaa." Kun täytän tiskikonetta, se tahtoisi sinne koneeseen. Mutta koska pyykkihuollossa Pekka on vähän surkea ja koska astianpesukoneessakaan ei koiraa voi pestä, on silloin kehitettävä Pekalle muuta aktiviteettia. Ja se ihan takuulla kertoo asiasta mielipiteensä, kovaa ja korkealta. Siltikään, se ei pääse tiskikoneeseen.

Ihan varmasti jokainen pentu haluaa olla ihmisensä mukana kaikessa ja kaikkialla, vaikka avaruuslennollakin. Mutta se myös OPPII, ettei aina voi. Se tarvitsee aikaa ja harjoitusta oppimiseen, mutta se oppii. Ja eräänä päivänä se OSAA. Tai sitten ei, mutta yritetty ainakin on.

Sellaisia terveet, ihanat ja fiksut koiranpennut ovat, joskus aikuisetkin koirat ovat sellaisia. Sellaisia ovat myös -vai pitäisikö sanoa varsinkin- kääpiöpinserit. Tai ainakin minulla on yksi sellainen. ;) Kääpiöpinseri, joka on kanansydämen lisäksi vienyt myös minun sydämeni. <3

Ja kaiken lisäksi minun oma kultani on niiiiiin viisas, että epäilen sen kasvattavan niiiiiin suuret korvat, että jos eräänä päivänä minäkin sinne avaruuslennolle lähden ja kuuraketin ovi Pekan edestä suljetaan, se pystyy liihotella pilvien halki korvillaan perässäni:

 

Eikös se Dumbo-norsukin lopulta oppinut korvillaan lentämään..!!

Pelottava Pekka

Tänään on historiallinen päivä. Pekka on 11 viikon ja 2 päivän ikäinen, ja alkanut muistuttamaan jo etäisesti ulkoisestikin kääpiöpinseriä, mikä on sinänsä ihan toivottavaakin.

Katsokaa, toinen korvakin on välillä jo pystyssä:

Puolipystykorva Pekka

Tänään tapahtui myös muuta historiallista ja mullistavaa:
PEKAN VAUVAFLEXI VAIHTUI ISOJEN POIKIEN MALLIIN!

 

Vauvamallista suurenmaailman malliin! HUOM; Pikkuflexiin menee vaan 3 sormea, isompaan koko käsi! (Klikkaa kuvaa isommaksi, niin flexin hienot ja varsin miehekkäät kuvionnit näkyvät :)

Ja flexin mukana kasvoi pojan egokin... Pekka nimittäin pelotteli (mun ja Pekan silmissä) jättimäistä pystykorvaa kadulla. Pekka käveli koiraa vastaan, katsoi hyytävästi suoraan silmiin ja sanoi sille PIIP. Toinen koira löi etutassut maahan ja vinkaisten pakeni isäntänsä jalkojen taakse. Meitä hihnojen päissä seisojia tuppasi vähän naurattamaan, varsinkin kun Pelottava Pekka jäi pää kallellaan ihmettelemään, mihin potentiaalinen kaveri katosi. Ja kun huomasi sen siellä jalkojen takana, polleasti käveli ohi ja piippasi hurjasti vielä kerran.

Niin, onhan tämä varsin hurja näky, piippaava vaaleanpunainen pupu:

PIIP!

Pekka kasvaa kohisten. Tai ei... ei se kyllä kohise. Mutta kasvaa kuitenkin, ja tänään sai uuden takinkin käyttöönsä. Tässä takissa on tunnearvoa. Oli nimittäin eka ostos heti sen jälkeen, kun olin aikanaan koiranpennusta kasvattajalle varausmaksun maksanut. Ja kohta se alkaa olla sopiva!

 

Citytakki. Vähän vielä pituutta liikaa, mutta se ongelma korjaantuu äkkiä! 

Sitten näytetään vielä tyylinäyte, miten käännytään unissaan selälleen (jos joku ei vaikka osaa, niin voi ottaa mallia):

Nostetaan kuono ylöspäin ja jatketaan hetki unia näin...

...sitten vaan kellahdetaan taaksepäin, tuhistaan hetki "rapsuta mua massusta" -tuhinaa ja pian ollaankin taas sikeässä unessa. (Äiskällä taas salama-säädöt ihan miten sattuu, kun ei se jaksa lukea kameran käyttöohjeita yhtä tarkkaan, kuin koiran käyttöohjeita..!)

Juhlamekossa lääkärille ja ISO HUUTOMERKKI !

Meidän viikonloppuun kuului niin kauhun kavahduksia, kuin helpotuksen huokauksiakin.
Aamulenkin jälkeen Pekan vatsa meni täysin sekaisin. Lisäksi myöhemmin Pekka alkoi oksentelemaan ja selvästi väsymään. Sitten mentiinkin lääkärille. Lääkärin arvio nosti emännän viimeisenkin karvan pystyyn; MYR-KY-TYS ! Pekka oli aamulenkillä syönyt maasta jotain sopimatonta minulta huomaamatta.

Pekka alkoi piristymään pikkuhiljaa mahan tyhjentymisen jälkeen ja sen suurempia toimenpiteitä ei tarvittu.

Ja voin vannoa, että omantunnontuskat järsivät mielessä; olisinko voinut estää tämän, olisinko voinut tarkemmin katsoa, mihin Pekka ulkona kuononsa tunkee tai oikeammin, mitä Pekka kuonoonsa tunkee? Lääkäri vakuutti, että en olisi. Näitä sattuu, ja nyt se sattui sattumaan Pekalle. Kukaan ei pysty kulkemaan kokoajan naama 10cm päässä koirasta ja sormet vielä lähempänä. Ei kukaan.

Niin, en kai sitten minäkään.

Ja nyt se HUUTOMERKKI -osio:  
! Koska nämä pienet menevät niin nopeasti huonoon kuntoon, on enemmän kuin tärkeää mennä lääkäriin ajoissa, jos on pienikin epäilys siitä, ettei kaikki ole kohdallaan !

Iltalenkillä Pekka oli jo aivan omaitsensä. Mitä nyt ehkä hieman ihmetteli emäntäänsä, joka tuijotti koiransa jokaista liikettä vielä normaalia tiiviimmin ja hyvä kun ei tuupannut omaakin nenäänsä Pekan nuuskintakohteisiin...
Kasvattaja Johanna antoi henkistä tukea samana iltana puhelimessa, siitä ISO KIITOS! Muuten en pystynyt illalla edes puhumaan asiasta, säikähdys oli niin suuri.

Ihan lääkäriä varten ei meillä kuitenkaan juhlavaatteisiin pukeuduta; koska lähipiirissä oli samaisena päivänä häät, minä todellakin olin eläinlääkärissä juhlamekossa ja täydessä tällingissä. Ja vihkimistilaisuudessa tukassani ja sukkahousuissani saattoi olla hieman koiranoksennusta tai koirankakkaa, mutta onni onnettomuudessa; jos sitä oli, se oli ainakin niin nestemäistä, ettei sitä kukaan varmaankaan tunnistanut koiran eritteeksi. :)

Villapaidat on IN..!

..ja neulominen on hauskaa (aina siihen asti, kunnes pienet hampaat nappaavat lankakerän tai saavat saaliikseen keskeneräisen neuleen...)!

PEKKA ESITTÄÄ TALVEN 09 VILLAPAITAMANIAA:

Hempeää (yllätys yllätys) vaaleanpunaista.

Onhan meillä muutakin väriä! "Saaaateeeenkaari vie maahan saaatuuujen..."

 

No tätä ei kai tarvitse selitellä... :)

 

Tällä käännetään päitä hämärtyneellä kadulla.

Ylväs Citykoira

Minun Pekkako ylväs? No, jos kastemadon päälle tallaamisesta uikuttavaa koiraa pitää ylväänä, niin sitten Pekka on toooosi ylväs, mutta nyt kuitenkaan en tarkoittanut ylväällä omaa mussukkaani.

Olemme saaneet nimittäin ulkoillessamme tutustua toiseen kääpiöpinseriin, varsin ylvääseen ja arvonsa tuntevaan Vanhaan Herraan, jonka isä on muuten aito Amerikkalainen. Vanha Herra kulkee pää pystyssä emäntänsä edellä, pysähtyessä kohdallamme tuskin huomaakaan minua, ja vielä vähemmän lehtikasassa tohottavaa Pekkaa. Sen verran käänsi päätään, että kun emäntänsä kehui Pekkaa varsin kauniiksi, Vanha Herra hitaasti vilkaisi ja aivan kuin olisi tuhahtanut; "Kaunis?! Tuoko?! Sen korvatkin heiluvat tuulessa hyvänen aika!"
Vanhan Herran omat korvat eivät värähdäkään.

Kun katselin tuota vanhaa koiraa, ja sitten omaa puolilurppakorvaani puunlehti suussaan, mietin, käveleekö tuokin piipertäjä eräänä päivänä ylväänä edelläni? Ohittaako sekin joskus muut koirat ja kastemadot ilmekään värähtämättä? Jälkimmäiset tosiaan vähän itkettävät Pekkaa, varsinkin jos sattuu tallaamaan päälle.
Enkä muuten tajua, miten ihmeessä marraskuun lopussa voi tiellä olla KASTEMATOJA?? Onko citymadoilla joku talvivaellus lintujen perässä etelään (masokisti matoja?) vai kasvattaako joku täällä lemmikkimatoja ja ne karkailevat välillä ulos?? Eikös niiden pitäisi tähän aikaan talvesta nukkua tai jotain? (Ja KYLLÄ, vaikka eläintuntemukseni onkin tiettävästi hiukkasen tavista heikompi, niin tunnistan kyllä pyöränrenkaan alle jääneen matosen; se ei ollut purkka, eikä oravakaan!)


Mutta vaikka Pekan ylväys onkin vielä vähän hakusessa, Citypiski siitä on kasvanut ISOLLA C:llä. Pekka nimittäin on alkanut kävelemään todella reippaasti ja rohkeasti keskellä keskustaa, jopa pahimpaan ruuhka-aikaankin! Häntä heiluu, katse on Aina Valpas ;)
Ei hetkauta lastenvaunut, ei pyörät, ei tööttäävät autot. Liikennevaloissa odottaa jalkani vieressä; sanon ODOTA, kun pitää pysähtyä, ja MENNÄÄN, kun voidaan ylittää tie (niin niin, varsin yllättävää, että käytän noita sanoja, enkä esimerkiksi laula Liikenne -laulua pysähtymismerkiksi. En tietenkään, koska lauluhan olisi aivan liian pitkä).

Mutta vastaavasti jos taas menemme kävelylle metsään (okei, jos asut oikeesti maalla, niin lue: PUIS-TIK-KOON), niin Pekka piipertää perässäni ja inisee ja änisee kaikesta "liian metsäisestä."

Tuleva ylväs Katujen Kuningas?

Extremeä ja Ensirakkautta

Väittävät, että maailma on muuttunut, sinkoitunut radaltaan, ja nykyajan ihmislapset aloittavat kaikki kummalliset kokeilut ja säätämiset aina vaan nuorempina ja nuorempina. Jos näin on ihmislapsilla, niin näyttäisivät asiat menneen samoin myös koiralasten kanssa. Tai ainakin tuon minun hauvalapsosen.

Käytiin Pekan kanssa muutaman päivän visiitti Pekan kummitädin Tinkan (Coton de tulear) ja perheensä luona. Ja mitäs sitä kiertelemään, sattuu kai sitä maailmassa ihmeellisempiäkin; Pekka rakastui kummitätiinsä ensi... tai no, sanotaanko kolmannella silmäyksellä, heti jännityksen hälvettyä! Ja niin kovin rakastuikin, että yrittipä saada kummitädin innostumaan lähemmästäkin kanssakäymisestä varsin intensiivisesti... Eikä luovuttanut, vaikka kummitäti yritti sanoa niin nätisti, kuin vähän vihaisemminkin, ettei häntä kiinnosta Pekan per.. pelleilyt.

Yritin kyllä selittää Pekalle, että Tinka-täti on oikeastaan varattu, ja jopa raskaanakin, mutta mikäs nuorta ensirakkautta hillitsisi..?! (ja väittävät vielä, että koira on ihan samanlainen kun omistajansakin..!) No herkku puruluu aina välillä vähän hillitsi, onneksi.

Mutta niinkuin kunnon kummitädin kuuluukin, Tinkakin osallistui pikku-kummipentunsa kasvattamiseen, ja nyt meidän Pekka osaa kävellä hihnassa huomattavasti reippaammin, osaa ylittää tiellä halkeamia ilman kuoleman pelkoa, hypähtää pienen korotuksen päälle ilman "tilatkaa se HISSI" -ulinaa ja uskaltaapa ylittää maahan laonneen heinänkorrenkin! Siinäpä extremeä kerrakseen city-koiralle!

HETKIÄ MATKAN VARRELTA:

(kameran unohtumisesta johtuen kuvat otettu kännykällä)

Rakastunut Pekka ja kummitäti Tinka. No onhan se aika hemaiseva vaalea pakkaus..!

                      Leikitään!

   Kummitäti pakeni välillä pientä intoilijaa sohvalle...

...ja Pekka-parka jäi kuikuilemaan sohvan reunalle.

Välillä pääsi nukkumaan päikkärit kummitädin selkää vasten...

 

  ...välillä hiukkasen hymyä aiheuttavaan lempiasentoon äitin sylkkyyn <3

Rakkauden roihuja rauhoitti hetkittäin puruluu, jota tässä kalutaan.

 

   Yhdessä ulkoillen.

 

Paikallisten ilmeet olivat varsin mielenkiintoisia kohdatessaan "siivekkään pupun..." 

...no kyllä sieltä puvun alta löytyi ihan oikea koira, joka ei osaa edes lentää! Ei ainakaan vielä... :)

KIITOS KUMMITÄTSYLLE JA PERHEELLE HIENOSTA LOMASTA!!!