maanantai 23. marraskuuta 2009

Extremeä ja Ensirakkautta

Väittävät, että maailma on muuttunut, sinkoitunut radaltaan, ja nykyajan ihmislapset aloittavat kaikki kummalliset kokeilut ja säätämiset aina vaan nuorempina ja nuorempina. Jos näin on ihmislapsilla, niin näyttäisivät asiat menneen samoin myös koiralasten kanssa. Tai ainakin tuon minun hauvalapsosen.

Käytiin Pekan kanssa muutaman päivän visiitti Pekan kummitädin Tinkan (Coton de tulear) ja perheensä luona. Ja mitäs sitä kiertelemään, sattuu kai sitä maailmassa ihmeellisempiäkin; Pekka rakastui kummitätiinsä ensi... tai no, sanotaanko kolmannella silmäyksellä, heti jännityksen hälvettyä! Ja niin kovin rakastuikin, että yrittipä saada kummitädin innostumaan lähemmästäkin kanssakäymisestä varsin intensiivisesti... Eikä luovuttanut, vaikka kummitäti yritti sanoa niin nätisti, kuin vähän vihaisemminkin, ettei häntä kiinnosta Pekan per.. pelleilyt.

Yritin kyllä selittää Pekalle, että Tinka-täti on oikeastaan varattu, ja jopa raskaanakin, mutta mikäs nuorta ensirakkautta hillitsisi..?! (ja väittävät vielä, että koira on ihan samanlainen kun omistajansakin..!) No herkku puruluu aina välillä vähän hillitsi, onneksi.

Mutta niinkuin kunnon kummitädin kuuluukin, Tinkakin osallistui pikku-kummipentunsa kasvattamiseen, ja nyt meidän Pekka osaa kävellä hihnassa huomattavasti reippaammin, osaa ylittää tiellä halkeamia ilman kuoleman pelkoa, hypähtää pienen korotuksen päälle ilman "tilatkaa se HISSI" -ulinaa ja uskaltaapa ylittää maahan laonneen heinänkorrenkin! Siinäpä extremeä kerrakseen city-koiralle!

HETKIÄ MATKAN VARRELTA:
(kameran unohtumisesta johtuen kuvat otettu kännykällä)


Rakastunut Pekka ja kummitäti Tinka. No onhan se aika hemaiseva vaalea pakkaus..!



                      Leikitään!




   Kummitäti pakeni välillä pientä intoilijaa sohvalle...




...ja Pekka-parka jäi kuikuilemaan sohvan reunalle.



Välillä pääsi nukkumaan päikkärit kummitädin selkää vasten...


 
  ...välillä hiukkasen hymyä aiheuttavaan lempiasentoon äitin sylkkyyn <3




Rakkauden roihuja rauhoitti hetkittäin puruluu, jota tässä kalutaan.

 

   Yhdessä ulkoillen.

 

Paikallisten ilmeet olivat varsin mielenkiintoisia kohdatessaan "siivekkään pupun..." 




...no kyllä sieltä puvun alta löytyi ihan oikea koira, joka ei osaa edes lentää! Ei ainakaan vielä... :)

KIITOS KUMMITÄTSYLLE JA PERHEELLE HIENOSTA LOMASTA!!!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Enpäs ihmettele yhtään että tuollaiseen kaunokaiseen rakastui!

Minna

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat karvanaamat

Anonyymi kirjoitti...

Et sitten virallistanut Pekan uutta nimeä? :P

TM

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Pekka..! ;-D

S

Anonyymi kirjoitti...

Hehe, muistan ikuisesti kun mun Rasmukseni sai kolmikuisena tavata "serkkunsa", mustan labbiksen, jolla oli juoksu parhaimmillaan (kun ajateltiin, ettei tuo vauva vielä sellaisesta ymmärrä). Oli huvittavan näköistä, kun toinen yritti toisaalta astua ja toisaalta aina välillä kävi masun alla katsomassa, saisiko sieltä maitoa kuten äidiltä sai :-).

I