Pinkkisurma ja uusi ystävä

TUNNUSTAN! Säälimättä tartutamme pinkkikoira-kuumetta ympäri maata. Kuume on tarttunut matkan varrella ainakin n. 157 pikkutyttöön, muutamaan poikaan ja pariin muuhunkin nuoreen, viattomaan siviiliuhriin. Ja todellakin kuume tarttuu salakavalasti, keskellä tietä, kun sitä vähiten odotat. Silloin porhaltaa eteesi pinkki olento, katsoo sinua kohti, ja sanoo: "MOI!" Tai no, oikeastaan se sanoo hauräyhräksräksyyyhäääh, mutta noin vapaasti käännettynä se voisi olla moi. Voisi se tietysti olla jotain muutakin, niinku esim. "haiset-ihanalle-ihan-kuin-jauhetulle-naudanmahalle-tahdon-nuuskia-sinua..!" Niin, nuuhkaiskaapa jauhettua naudanpötsiä ja sen jälkeen kaikki ovat varmoja, että se sanoi kuitenkin Moi. (Jos jollakin ei ole mahdollista lehmästä jauhetun mahan nuuskutteluun, niin voin paljastaa, että se on aika samanlainen aromi, kuin purkkiin viikoksi unohtuneilla kastemadoilla. Ei, minä en ole koskaan tehnyt matosäilykettä, mutta vuosia sitten ystäväni pikkuveli yritti tosiaan tehdä matosista hilloa. Mutta se on toinen tarina. Ja vaikka matoset ovatkin vaal.punaisia ((ainakin ennen säilömistä)) ja vaikka niiden elämää on käsitelty blogissa ennenkin, tämä on aivan liian surullinen ja aivan liian haiseva tarina tähän blogiin.)

Pinkkikoira-kuume ei ole tappava, mutta se voi olla sangen raskasta sairastuneen potilaan hoitajille, jotka joutuvat kuuntelemaan päivästä toiseen, "MÄ HALUUN KÄÄPIÖPINSERIN, SEMMOSEN VAALEENPUNASEN!" Eräskin tyttö tienreunassa sai pika tartunnan ja ehti miettiä valmiiksi jo tulevan pinkin pinserinsä nimenkin: "Siitä tulee ehkä PEKKA-KAKKONEN!" Miten sydäntä lämmittävä idea! Ja tämänkin tyttösen vanhemmat varmasti sydämissään kiittävät minua sillä samalla lämmöllä...

Ehkä minua armahdetaan sillä, että olen ainakin yrittänyt hillitä pinkkikuumeen leviämistä käymällä Pekan kanssa kyläilemässä ja kutsumalla vieraita kotiimme sellaisinakin hetkinä, kun Pekkaan on juuri vaihdettu paristot...

Lisäksi ennen lenkkiä olen pitänyt tiukan puhuttelun asiasta:

"Eikä sitten tartuteta pinkkikuumetta, lapset ja vanhukset jätetään ainakin rauhaan!"

Pekalla on uusi paras ystävä! Se on rodultaan jättipääkoira ja nimeltään "Missäsenytonsepekankoira." Tai ainakin tuolla nimikkeellä sitä huhuillaan tulemaan esiin. Ja niinkuin lapset usein tekevät, tutustuessaan uuteen kaveriin Pekkakin hylkäsi kokonaan tylysti entisen parhaan ystävänsä Nasun. Julmaltahan se kuulostaa, kun ajattelee niitä lukuisia onnellisia hetkiä, kun pekka raahasi Nasua korvasta, repi mahasta ja puri kaulasta jne... Oi niitä aikoja. *huokaus* Mutta onneksi Nasukin sai uuden ystävän ja se jäi uuden kotinsa pyykkikoriin tyytyväisenä istumaan. Terkut Nasulle ja onnea uuteen kotiin!

Ystävykset Pekka ja Missäsenytonsepekankoira <3 <3