Panta kuonossa, kuonopannassa.

Kaikkihan tietävät, että kääpiöpinserien esiesiesiesiesiesiesiesi-isä oli aasi. Viimeisen vuoden aikana asiasta on tehty tieteellistä tutkimusta, ja nyt varmistus on saatu. Esiesiesiesiesiesiesiesi-äidistä ei ole muuta varmuutta, kuin että se ei ollut laiskiainen, eikä siili, ja tuskin virtahepokaan.

Aasista pääsemme vetämiseen, nimittäin ulkona hihnassa vetämiseen.

Vihdoinkin löytyi apuväline, josta edes Pekka "the Valjaista Vapautuja" ei pääse puikahtamaan irti; vedonestopanta, jossa on samassa paketissa kuonopanta ja tavispanta. Eli kuonon päältä menevän osan saa tässä pannassa myös helposti pois ja taas tarvittaessa kuonon päälle.

PIKAKURSSI KUONOPANNAN SALOIHIN, useimmin esitetyt kysymykset, TOP 3:

1. Pureeko se, kun sillä pitää olla tuollainen?
- Jos kuonopannalla yritettäisiin estää pureminen, niin kirjaimellisesti VERISESTI kävisi. Ja kyllä, Pekka puree ja lujaa pureekin pehmonallea, kumikanaa ja joskus jotain luvatontakin, mutta ihmislihan makuun Pekka ei ole päässyt.
Kuonopannalla ei ole mitään tekemistä puremisen estämisen kanssa!
 
2. Pystyykö se edes hengittämään tuon kanssa?
- Mitenköhän olisi... että jos ei viitsi lopettaa koiraa "inhimillisin" keinoin, niin ostetaan kuonopanta ja tukehdutaan se sillä lenkin aikana? Siinä vaiheessa, kun koira raahautuu perässäsi, kuonopanta on tehnyt tehtävänsä. EIEIEI! Kuonopannalla EI solmita kuonoa kiinni, eikä siinä ole osia, jotka tungetaan sieraimiin estämään hengitystä.

3. Kuristuuko se siihen?
- Kyllä, jos ripustat koiran pantoineen hihnasta kattoon roikkumaan. Näin käy myös millä tahansa muulla pannalla kyseisellä tavalla toimiessa. Eli mikäli et harrasta koirasi kanssa katosta narunpäässä roikkumista, niin EI, siihen ei kuristu.

Panta estää reuhtomista ja vetämistä, ja liikkuminen on miellyttävämpää kaikille. Joten ei, se ei ole kuonokoppa. Meidän pannassa kiinnitys hihnaan ei myöskään tule kuonon alle, vaan niskaan, joten tämä häiritsee koiraa vielä vähemmän. Se ei satuta koiraa, se ei estä hengittämistä eikä haukkumista. Se ei edes vähennä haukkumista, tämä on todistettu joka ainoalla lenkillä joka ainoalle nelijalkaiselle vastaantulijalle ja vähän muillekin...

Ainoa Oikea ja Perusteltu KAUHISTUKSEN aiheuttaja meidän kuonopannassa on se, että siinä on ripaus KELTAISTA väriä! Mutta sekin kestetään, kun itse kapistus helpottaa niin paljon sekä Pekan, että lenkkikavereiden elämää. Kuonopantaa ei pidetä jatkuvasti ulkoillessa, ja toki tarkoitus on päästä sellaiseen tilanteeseen, ettei sitä tarvita enää ollenkaan!

"Tämmöisen laittoivat mulle..."

Vaan eipä tunnu missään, Ruusu-siskoa jo innostetaan leikkiin kuonopannasta huolimatta.
 

Sitten lenkille panta kuonossa!

Tokiosta Pekkaan

Tasan vuosi sitten syntyi 5 pientä kääpiöpinserin pentua suureen maailmaan. Tai tarkemmin sanottuna ne taisivat syntyä pentulaatikkoon, tai jos eivät ihan laatikkoon, niin ainakin sinne ne pian syntymänsä jälkeen pääsivät.

Eh... tästä aloituksesta oli tarkoitus tulla koskettava ja minä olen päässyt vasta pentulaatikkoon. Tai siis en minä sinne päässyt... ääh.

Otetaas alusta, ja helpomman kautta: Pekka on tänään 1-vuotias. Ja huomenna on tasan vuosi myös siitä, kun pennuista yhden itselleni varasin.
Nimi oli valmiina; Tokio. Hetkinen! Siis mikä se olikaan?? Niin, jos olet kuullut huhun, että Annen koirasta piti tulla alunperin joku HongKong, niin et ole kaukana totuudesta. Mutta Tokiosta ei tullut Tokio, eikä edes Kuusankoski, vaan siitä tuli Pekka.

Rakkaalla lapsella on toki monta nimeä, niinkuin Hanipupu, Mussukka, Äitin kulta, Taulapää ja Pässi, noin muutamia mainitakseni. Ja viisaana koirana Pekka tunnistaa itsensä niistä jokaisesta!

Pekasta on tullut varsin omatoiminen nuorukainen; Se osaa mm. ketterästi kiivetä pöydälle, avata leipäpussin ja ottaa sieltä ihan itse paahtoleivän tai pari. Leivänpaahdinta se ei vielä osaa käyttää, mutta harvalta yksivuotiaalta sitä vielä odotetaankaan. Joten jos Pekka haluaa leipänsä paahdettuna, se luonnollisesti vie ne lautaseltasi.

7kk ikäisenä Pekasta tuli pikkuveli, kun "isosisko" Ruusu muutti meille. Sisarukset ovat myös opettanut toisiaan: Ruusu oppi Pekalta, miten lenkille lähtiessä pompitaan ja häselletään puolelta toiselle, ja Pekka puolestaan oppi siskoltaan, ettei ulkona suinkaan kannata haukkua joka toista vastaantulevaa koiraa... vaan haukutaan ihan jokaista!!

Ennen pennun tuloa luin monesta paikasta, että kääpiöpinseri vaatii omistajaltaan pitkää pinnaa. Olen täysin erimieltä! Ehkä tietynlainen nopeampi pinnan palaminen voisi olla jopa hyödyllisempää kääpiöpinserin kanssa. Monissa asioissa päästäisiin varmasti nyt helpommalla, jos kasvatus tapani ei olisi niin "fifi" -tyylinen. Eli Rakas postimies, koira oveni takana on täysin syyntakeeton omaan räksytykseensä, kun tuuppaat niitä uusia pantoja kirjekuoressa postilaatikostamme sisään. (Pitihän niiden saada uudet TALVI-pannat..!)

Kyllä, se haukkuu niin vieraat kuin tututkin kävijät. Ja kysymättä mielipidettäni jakaa mielellään lautasellani olevan ruoan, lajittelee eteiseen nostetun roskapussin sisällön uusiksi lattialle ja oksentaa samasta pussista tekemänsä löydöksen uusille kengilleni. Mutta se myös käpertyy peiton alle viereeni iltaisin, tai nuolee poskiltani tarvittaessa kyyneleet, ja muistuttaa kääntymällä selälleen sylissäni; "mitä sinä siinä itket, katso nyt MINUA, kuinka kurjaa MINULLA on, kun et edes rapsuta!"

Ja kaikenkaikkiaan siskonsa Ruusun kanssa se on maailman ihanin, kultaisin ja Rakkain otus, mitä olla ja voi. Ja kun aamulla tavoitin päivänsankarin Oltermanni kimpale suussaan eteisestä, se selvästi viestitti silmillään; "..niin minäkin Sinua!"

 1-vee

 "Kiitos kun olet!"

PS. Kyllä täällä osataan käyttää myös niitä kielto-sanoja, että ei tarvitse vielä PelastakaaPilatutPinserit ry:n numeroon soittaa! Siis viemään pois Omistajaa ;)

Kauhea kesäpäivä

Koirien varsin seesteinen kesä sai vähemmän seesteisen päätöksen. Koko kauhu alkoi niinkin viattomasta asiasta, kuin koiran oksennuksesta. Enpä osannut yöllisestä oksusta enkä vielä toisestakaan huolestua, kunnes aamuyöllä heräsin Pekan itkuun. Koira uikutti surkeasti ja kyhjötti nurkassa korvat lurpallaan. Seuraavaksi huomasin kuonon turvonneen ja ihoon nousevan patteja.

Soitto eläinlääkärille ja ohjeeksi sain antaa koiralle kyytabletista puolet. Tabletti vähensi selvästi kutinaa, mutta kun turvotus koko ruumiissa vain paheni, ja hengityskin alkoi vinkumaan, lähdettiin kiireesti viemään Pekkaa ammattilaisten syyniin.

Vakava allergiareaktio. Syy tuntematon.

Pekka sai kortisoni(?)piikin ja joutui tarkkailuun. Myös korvat turposivat paksuiksi ja niiden sisäpintaan tuli rakkuloita. Alkoi pitkä ja pelottava päivä.

Viimein patit alkoivat laskemaan, turvotus helpotti, väsynyt koira pääsi kotiin. Lyhyillä ulkoiluilla Pekka hoippui samaan tyyliin, kuin kantakapakassaan loistoidean eräänä lauantai-iltana saanut Reiska, joka päätti siltä istumalta aloittaa uuden harrastuksen; lenkkeilyn...

 Patti-Pekka (ei enää pahimmillaan)

Tänään Pekka alkaa jo olla omaitsensä. Kauhun hetkistä muistuttavat vielä normia väsyneempi koira, ja korvat, jotka ovat edelleen lurpallaan.

 Isosisko väsyneen pikkuveljen seurana

Kääpiölurppakorva, kaikki hyvin <3

Kuvahaaste (HUOM! sisältää PUSUKUVAN!)

Saimme iki-ihanalta "sukulais" koira Oodilta kuvahaasteen. Kiitos ja *puss*!
Meille haastetta lisäsi vielä se, ettei tällä koneella ole kuin muutama kuva, joista sitten valitsin sen neljännen. Ja varsinainen pusutuskuva tulikin:

Suuuudellaaaaaan..!

Kuvan selitykseksi riittänee se, että Pekka antaa pusun :)

"Puen sit ITSE!"

Niin tuumasi Pekka, kun emäntä ei kesällä ole viitsinyt pukea sille mitään kaulapantaa enempää. Ja täysin omatoimisesti puki minun paitani päälleen.

 "Onhan tää vähän iso, mutta ei nyt ollut parempaakaan tarjolla."

Että turha väittää, etteivät koirat tarvitse tai halua vaatteita! Tai jos joku on vielä sitä mieltä, niin kertokoon asian Pekalle :-P

Pekka on siis palautet... siis palannut lyhennetyltä lomaltaan* äidin mussuksi, isosiskon iloksi ja kavereiden kauhuk... kaveriksi, ja pissailee ympäri kyliä (kirjaimellisesti) ja vetää hihnassa kuin jäykkäkouristusrokotteen väärään kohtaan saanut aasi.
Toisinsanoen: kaikki hyvin ja jatketaan! :)

*palaamme ehkä myöhemmin aiheeseen "lyhennetty loma", mikäli varmistuu, että Pekka sai aikaiseksi omalla lomallaan muutakin kiellettyä, kuin jyrsittyjä rumpukapuloita, leivänryöstöjä ja kissan kiusaamista.

Pieni muotinäytös

Uusi haukkumallimme Ruusu esittelee pikkukoirien KAUNEIMMAT KESÄVALJAAT 2010 top 3:

Ensimmäisenä haaleanvaaleanpunaiset, kevyesti ruutukuvioidut monitoimivaljaat. Hempeiden monitoimivaljaiden monitoimisuutta en vain ihan ole ymmärtänyt, mutta ehkä näillä voi talvella vetää perässään vaikka... öh... no vaikka hamsteria margariinirasiassa. HUOM! Siis tyhjässä rasiassa, ja hamsterille tietysti kaulaliina ja huopatossut!

Monitoimivaljaat kesäiselle aamulenkille!

Seuraavaksi jokaisen city-piskin ehdottomiin vakiovarusteisiin kuuluvat timanttivaljaat. Näiden hienosteluvaljaiden "jalokivet" sopivat täydellisesti säihkymään tummaan turkkiin, hehkumaan auringon kanssa kilpaa. Niin niin, nämä ovat suorastaan elintärkeät:

Timanttivaljaat aurinkoiselle päiväkävelylle.

Jotain historiallistakin pitää tietysti kesävaljaiden TOP 3:sta löytyä! Tällä kertaa historiallisesti erittäin merkittävän osan esittää Pekka-veljeltä perityt Enkelinsiipi-valjaat. Näillä pikku-Pekka sai aikanaan kovasti huomiota, suuntaan jos toiseenkin ;) Ruusu jatkaa ylpeänä siipien käyttöä:

Siipivaljaat iltalennol... ei kun lenkille!

Olipa kerran Ruusu. Ja jossain muualla Pekka.

Pekka on poissa. Ja vaikka se söikin upouudet ihanat pinkit kävelykenkäni, niin sitä ei lähetetty samaan suuntaan, kuin Laika-koira vuonna 1957, eikä sitä lahjoitettu kaakkois-kiinalaisen ravintolan ruokalistallekaan. Pekka pääsi kesälomalle kummitätinsä luokse (siis EI niiden kenkien takia, vaan lähinnä seuraa kaipaavan Tinka-koiran takia) paikkaan, jossa eivät katuvalot loista, ja illalla kävellessä suurinta mekastusta pitävät hyttyset.

Vaan mitäpä sitä kesällä katuvaloilla, hyttyset näkevät kyllä iskeä kärsänsä ilman valojakin paisteihinsa. Joten ei mitään hätää, hyttysillä on kaikki hyvin. Ja Pekallakin on kaikki hyvin, se pärjää kummitätinsä komennossa mainiosti pari viikkoa. Tinka-täti jaksaa tohottaa kummilapsosensa kanssa aamusta iltaan ja varmaan tarvittaessa yölläkin... Ainoastaan yhdellä Annella on ikävä hauva-vauvaansa, snif, se toinen kenkäkin on vielä puolittain jyrsimättä. Pekka oli kyllä korvannut fiksusti kengän nakertamisen lomapaikassaan syömällä legoukkoa ja yhden hammasharjan. (Ja TOTTAKAI Pekalle on lähetetty lomapaketti, joka sisälsi vaihtopantoja, herkkuja, lisää tuttua ruokaa, turkinhoitoaineen, oman pinkin perhosflexin ja timanttivaljaat. Niin niin, hyvänen aika, kuka nyt samalla pannalla useampaa päivää olisi! ;) )

Pekan lomailun aikana olenkin saanut keskittyä ja tutustua vielä entistä paremmin Ruusuun. Ja seurailla sen eloa ja oloa. Viime huhtikuussahan ikänsä maalla asunut Ruusunen päätti (keski-iän kriisissä?) repäistä, ja muuttaa kaupunkiin, tänne meille, keskelle keskustaa.

Muistan hyvin Ruusun ensimmäisen illan meillä. Junamatkan jälkeen käväistiin kotona, puin koirille sadetakit päälle ja Ruusu pääsi ensimmäistä kertaa kävelemään kaupunkiin. Se oli jo melkein yötä, ja satoi viimeisen kerran tälle keväälle räntää. Ruusu tepsutti varsin luottavaisena Pekan vierellä, välillä vilkaisten minua. Perjantai-iltana liikennettä oli siihenkin aikaan illasta ihan kiitettävästi ja jouduimme pysähtymään johonkin kadunkulmaan hetkeksi ennen tien ylitystä. En milloinkaan unohda Ruusun ilmettä, sen silmiä, kun se katsoi räntäsateessa kaupunginvaloja; "Tässä se nyt on, SUURI MAAILMA!"

Ehkäpä siinä hetkessä tuo pieni koira löysi sen sisäisen city-piskinsä. Koska sitä se todellakin on!

Ruusu on arvonsa tunteva Nainen, ja hyvin tarkka siitä, mitä suuhunsa laittaa, ja kenet viereensä päästää. Lähinnä tuo viereen päästäminen koskee muita koiria, Ruusu hyväksyy toki Pekan, mutta muut koirat, varsinkin lapinkoirat ja pienet valkoiset, saavat mieluummin pysyä kauempana. Kaikki rapsuttavat ihmiset ovat tietenkin aina tervetulleita, vaikka meille asumaan!

Ruusu tepsuttaa ulkona pää pystyssä, ylväästi, niinkuin  hienolle neidille sopii. Pelottavia koiria nähdessä Ruusu osaa jo tulla jalanvierelle; "tulisin syliin, kiitos!" Ihmisten huomio kadullakin on ihanaa! Siis silloin kun se neidille sopii, joskus ohitetaan huomiotta kaikki ihastelijatkin. Ja ne julkeat örvelöt, jotka huutelevat "mihin tuossa laitetaan patterit?", ja luulevat vielä olevansa ensimmäisiä asiasta kysyjiä, saavat neidiltä osakseen mulkaisun, joka kehoittaa selvästi tunkemaan itse patterinsa sinne, missä ruusut eivät kuki.

Ruusu matkustaa vaivatta junassa ja autossa, mieluiten tietysti sylissä napittaen ikkunasta ulos.

Ja venyyyytys.

Mutta mistä tunnistaa aitoakin aidomman city-piskin? Nirsoudesta tietenkin, ja sen tämä koira kyllä osaa, jopa pikkuveli Pekkaakin paremmin! Lukuisat koirannappulat, purkkiruoat ja lihat ovat testattu, ja on hyvin tarkkaa, mitä sieltä omasta prinsessakupista milloinkin löytyy. Herkuista herkuinta ovat jauheliha ja pienenpienet koirannappulat. Viimeksi eilen pilkoin yksi kerrallaan appelsiini-ankka ja peura-peruna -koirannappuloita neidille sopivaan kokoon. Jokainen nappula napsahti neljään osaan. Älköön kukaan väittäkö, että rakastaisin tuota koiraa yhtään vähempää, kuin Pekka-veljeään! :-D (Ja ne pilkotut nappulat maistuivat hyvin kalkkunajauhelihan kanssa, eli työ ei ollut turhaa!)

 

"Tarjoilija, ottaisin alkupalaksi kuivattua kanafilettä, kiitos!"

 Kuulostaako hemmotellulta? Ei pelkästään kuulosta, huomautti joku, vaan myös on sitä. Saa ollakin! Ihan niinkuin kaikki muutkin prinsessat saduissaan, myös Ruusunen saa elää elämänsä onnellisena loppuun asti.

Korvat ylös

Korvat alas

Korvat ylös alas!
 

Ja tämä tarina ei ole vielä toivottavasti lähelläkään sitä loppua =)