Näin on käynyt. Mutta vakuutan, että tämä ei ole niin kummallista, kuin miltä se kuulostaa. Toivon ainakin, ettei ole. Koirani rakastaa siis rintaliivejä niin paljon, että sillä on tapana aina vaan mahdollisuuden koittaessa hakea kaapista, pyykkikasasta tai narulta rintaliivit omaan käyttöönsä. Ensin niitä riepotellaan ja sitten niiden päälle käydään nukkumaan. Tätä tapahtuu niin kotona, kuin valitettavasti kylässäkin.
Niin paljon kuin edelleen tuota pientä räkyttäjää rakastankaan, on muutama asia, joita en hänen kanssaan vieläkään suostu jakamaan. Ja yksi näistä jakamattomista ovat vaatteet, joihin kuuluu myös rintaliivit. Toinen on ruokakippo, kolmas vessapaperirullat. (Siis sellaiset, joissa on vielä paperia ympärillä. Kerran vessanoven jäädessä auki, noita täysiä rullia oli raadeltu silpuksi 12kpl. Tosin silloin hyvänä apuna vessapaperi-harjoituksissa oli toinen vähintäänkin yhtä tehokas vessapaperin kauhu, eli virallinen makkarakoira B, joka oli minulla hoidossa. Tyhjiä keskiöitä Pekka saa kyllä käyttää tappoharjoituksiinsa, niihin voi lisäksi piilottaa makupaloja ja kun taittaa päät kiinni ((siis rullan päät, ei koirien)) huomattavasti kaupan versioita mielenkiintoisempi aktivointilelu on valmis! Kiitos sille, jolta tämän idean olen napannut, en muista kuollaksenikaan, enkä eläväkseni, kuka olit!)
Mutta koska rintaliivit tuntuvat kovin tärkeitä olevan, olen miettinyt kovasti, kuinka tässä asiassa tulisi toimia. Mahdollisuuksiahan on:
a) Laitan ilmoituksia eri paikkoihin: Otetaan vastaan vanhat rintaliivit, kaikki koot ja värit ja vähän syöpyneetkin käy. p.012-3456789/Pekka
b) Ostan kaupasta rintaliivit ja pääsen myyjien viralliseen Outo Asiakas TOP kymppi -listalle sijalle kahdeksan: "...joo ihan sama minkä kokoiset, pinkki olis kyllä kiva niin sopis Pekan vaatteisiin... Onkohan noi kaarituet vaaralliset sille, ettei se vaan vahingoita niillä itseään..?"
c) Ilmottaudun työväenopiston Rintaliivien valmistus -kurssille.
d) Kiellän Pekalta kaiken rintaliiveihin liittyvän jatkossakin, tarjoan tilalle esim. niitä vessapaperihylsyjä ja otan valtavan riskin, että aiheutan tällä menettelyllä pienelle kauheat traumat (minusta ainakin olisi varsin traumaattista, jos minulle tarjottaisiin joku kaunis päivä alusvaatteiden tilalle esim. vessapaperin keskiöitä).
Ratkaisu on vielä avoin, enkä ole vielä selvittänyt työväenopiston kurssitarjontaa. Mutta eikös siellä ole välillä kursseja kestovaippojen valmistuksesta voodoonukkeihin, niin luulisi, että Tee-se-itse Rintaliivi -iltojakin löytyy??
Rintaliiveistä hypätään jälleen kerran lumipenkkaan. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Pekka ei koe olevansa kääpiöpinseri, ja nyt se sitten tuli lopullisesti todistettua; minun pieni vinkuiikkani, (joka välillä huonosti auratusta tiestä jo inisee ja nostelee dramaattisesti tassujaan IUIUIUIUIUUU ja ilmeestä päätellen vaatii aurauskuskille vähintäänkin rangaistukseksi elinkautista pelkällä kissanruoalla, kun mokoma ei ole poistanut asfaltilta KAIKKEA valkoista ja kylmää, tai edes tasoittanut kunnolla maata) yllättäin luuleekin olevansa LAPINKOIRA! Johtuneeko synnyinkotinsa lapinkoirista, vai lämpimästä toppa-asusta, vai muutaman isomman koirakaverin esimerkistä, vai aurauskuskin työnjäljestä, Pekalle on alkanut iskemään välillä suuri himo lumeen.
Eräällä iltalenkillä Pekka sai jälleen lumihepulin ja ponkaisi tien vieressä olevaan lumipenkkaan ja hyppeli eteenpäin siellä, kun minä kuljin tylsästi vieressä auratulla tiellä. Näin mentiin niin pitkään, kuin lumipenkkaa riitti:
Tässä ollaan vielä matalassa lumessa...
Ilmeisesti lumihyppely oli varsin tehokasta liikuntaa, koska lenkin jälkeen feikki-lapparini nukkui useamman tunnin kintut kattoon päin suunnattuna:
KROOOHPYYYH...
Pitäneekö paikkaansa siis sanonta: "Meissä kaikissa asuu pieni lappalainen." ?? Minun henk.koht. sisäinen lappalaiseni taitaa kyllä olla jossain koomassa, koska aion jatkossakin kipittää nätisti sileää tietä pitkin, pomppi Pekka sitten missä hyvänsä.
Saa nähdä mitä se keväämmällä keksii, Pekka siis, ojasukellusta ehkä..?
