Juhlamekossa lääkärille ja ISO HUUTOMERKKI !

Meidän viikonloppuun kuului niin kauhun kavahduksia, kuin helpotuksen huokauksiakin.
Aamulenkin jälkeen Pekan vatsa meni täysin sekaisin. Lisäksi myöhemmin Pekka alkoi oksentelemaan ja selvästi väsymään. Sitten mentiinkin lääkärille. Lääkärin arvio nosti emännän viimeisenkin karvan pystyyn; MYR-KY-TYS ! Pekka oli aamulenkillä syönyt maasta jotain sopimatonta minulta huomaamatta.

Pekka alkoi piristymään pikkuhiljaa mahan tyhjentymisen jälkeen ja sen suurempia toimenpiteitä ei tarvittu.

Ja voin vannoa, että omantunnontuskat järsivät mielessä; olisinko voinut estää tämän, olisinko voinut tarkemmin katsoa, mihin Pekka ulkona kuononsa tunkee tai oikeammin, mitä Pekka kuonoonsa tunkee? Lääkäri vakuutti, että en olisi. Näitä sattuu, ja nyt se sattui sattumaan Pekalle. Kukaan ei pysty kulkemaan kokoajan naama 10cm päässä koirasta ja sormet vielä lähempänä. Ei kukaan.

Niin, en kai sitten minäkään.

Ja nyt se HUUTOMERKKI -osio:  
! Koska nämä pienet menevät niin nopeasti huonoon kuntoon, on enemmän kuin tärkeää mennä lääkäriin ajoissa, jos on pienikin epäilys siitä, ettei kaikki ole kohdallaan !

Iltalenkillä Pekka oli jo aivan omaitsensä. Mitä nyt ehkä hieman ihmetteli emäntäänsä, joka tuijotti koiransa jokaista liikettä vielä normaalia tiiviimmin ja hyvä kun ei tuupannut omaakin nenäänsä Pekan nuuskintakohteisiin...
Kasvattaja Johanna antoi henkistä tukea samana iltana puhelimessa, siitä ISO KIITOS! Muuten en pystynyt illalla edes puhumaan asiasta, säikähdys oli niin suuri.

Ihan lääkäriä varten ei meillä kuitenkaan juhlavaatteisiin pukeuduta; koska lähipiirissä oli samaisena päivänä häät, minä todellakin olin eläinlääkärissä juhlamekossa ja täydessä tällingissä. Ja vihkimistilaisuudessa tukassani ja sukkahousuissani saattoi olla hieman koiranoksennusta tai koirankakkaa, mutta onni onnettomuudessa; jos sitä oli, se oli ainakin niin nestemäistä, ettei sitä kukaan varmaankaan tunnistanut koiran eritteeksi. :)

Villapaidat on IN..!

..ja neulominen on hauskaa (aina siihen asti, kunnes pienet hampaat nappaavat lankakerän tai saavat saaliikseen keskeneräisen neuleen...)!

PEKKA ESITTÄÄ TALVEN 09 VILLAPAITAMANIAA:

Hempeää (yllätys yllätys) vaaleanpunaista.

Onhan meillä muutakin väriä! "Saaaateeeenkaari vie maahan saaatuuujen..."

 

No tätä ei kai tarvitse selitellä... :)

 

Tällä käännetään päitä hämärtyneellä kadulla.

Ylväs Citykoira

Minun Pekkako ylväs? No, jos kastemadon päälle tallaamisesta uikuttavaa koiraa pitää ylväänä, niin sitten Pekka on toooosi ylväs, mutta nyt kuitenkaan en tarkoittanut ylväällä omaa mussukkaani.

Olemme saaneet nimittäin ulkoillessamme tutustua toiseen kääpiöpinseriin, varsin ylvääseen ja arvonsa tuntevaan Vanhaan Herraan, jonka isä on muuten aito Amerikkalainen. Vanha Herra kulkee pää pystyssä emäntänsä edellä, pysähtyessä kohdallamme tuskin huomaakaan minua, ja vielä vähemmän lehtikasassa tohottavaa Pekkaa. Sen verran käänsi päätään, että kun emäntänsä kehui Pekkaa varsin kauniiksi, Vanha Herra hitaasti vilkaisi ja aivan kuin olisi tuhahtanut; "Kaunis?! Tuoko?! Sen korvatkin heiluvat tuulessa hyvänen aika!"
Vanhan Herran omat korvat eivät värähdäkään.

Kun katselin tuota vanhaa koiraa, ja sitten omaa puolilurppakorvaani puunlehti suussaan, mietin, käveleekö tuokin piipertäjä eräänä päivänä ylväänä edelläni? Ohittaako sekin joskus muut koirat ja kastemadot ilmekään värähtämättä? Jälkimmäiset tosiaan vähän itkettävät Pekkaa, varsinkin jos sattuu tallaamaan päälle.
Enkä muuten tajua, miten ihmeessä marraskuun lopussa voi tiellä olla KASTEMATOJA?? Onko citymadoilla joku talvivaellus lintujen perässä etelään (masokisti matoja?) vai kasvattaako joku täällä lemmikkimatoja ja ne karkailevat välillä ulos?? Eikös niiden pitäisi tähän aikaan talvesta nukkua tai jotain? (Ja KYLLÄ, vaikka eläintuntemukseni onkin tiettävästi hiukkasen tavista heikompi, niin tunnistan kyllä pyöränrenkaan alle jääneen matosen; se ei ollut purkka, eikä oravakaan!)


Mutta vaikka Pekan ylväys onkin vielä vähän hakusessa, Citypiski siitä on kasvanut ISOLLA C:llä. Pekka nimittäin on alkanut kävelemään todella reippaasti ja rohkeasti keskellä keskustaa, jopa pahimpaan ruuhka-aikaankin! Häntä heiluu, katse on Aina Valpas ;)
Ei hetkauta lastenvaunut, ei pyörät, ei tööttäävät autot. Liikennevaloissa odottaa jalkani vieressä; sanon ODOTA, kun pitää pysähtyä, ja MENNÄÄN, kun voidaan ylittää tie (niin niin, varsin yllättävää, että käytän noita sanoja, enkä esimerkiksi laula Liikenne -laulua pysähtymismerkiksi. En tietenkään, koska lauluhan olisi aivan liian pitkä).

Mutta vastaavasti jos taas menemme kävelylle metsään (okei, jos asut oikeesti maalla, niin lue: PUIS-TIK-KOON), niin Pekka piipertää perässäni ja inisee ja änisee kaikesta "liian metsäisestä."

Tuleva ylväs Katujen Kuningas?

Extremeä ja Ensirakkautta

Väittävät, että maailma on muuttunut, sinkoitunut radaltaan, ja nykyajan ihmislapset aloittavat kaikki kummalliset kokeilut ja säätämiset aina vaan nuorempina ja nuorempina. Jos näin on ihmislapsilla, niin näyttäisivät asiat menneen samoin myös koiralasten kanssa. Tai ainakin tuon minun hauvalapsosen.

Käytiin Pekan kanssa muutaman päivän visiitti Pekan kummitädin Tinkan (Coton de tulear) ja perheensä luona. Ja mitäs sitä kiertelemään, sattuu kai sitä maailmassa ihmeellisempiäkin; Pekka rakastui kummitätiinsä ensi... tai no, sanotaanko kolmannella silmäyksellä, heti jännityksen hälvettyä! Ja niin kovin rakastuikin, että yrittipä saada kummitädin innostumaan lähemmästäkin kanssakäymisestä varsin intensiivisesti... Eikä luovuttanut, vaikka kummitäti yritti sanoa niin nätisti, kuin vähän vihaisemminkin, ettei häntä kiinnosta Pekan per.. pelleilyt.

Yritin kyllä selittää Pekalle, että Tinka-täti on oikeastaan varattu, ja jopa raskaanakin, mutta mikäs nuorta ensirakkautta hillitsisi..?! (ja väittävät vielä, että koira on ihan samanlainen kun omistajansakin..!) No herkku puruluu aina välillä vähän hillitsi, onneksi.

Mutta niinkuin kunnon kummitädin kuuluukin, Tinkakin osallistui pikku-kummipentunsa kasvattamiseen, ja nyt meidän Pekka osaa kävellä hihnassa huomattavasti reippaammin, osaa ylittää tiellä halkeamia ilman kuoleman pelkoa, hypähtää pienen korotuksen päälle ilman "tilatkaa se HISSI" -ulinaa ja uskaltaapa ylittää maahan laonneen heinänkorrenkin! Siinäpä extremeä kerrakseen city-koiralle!

HETKIÄ MATKAN VARRELTA:

(kameran unohtumisesta johtuen kuvat otettu kännykällä)

Rakastunut Pekka ja kummitäti Tinka. No onhan se aika hemaiseva vaalea pakkaus..!

                      Leikitään!

   Kummitäti pakeni välillä pientä intoilijaa sohvalle...

...ja Pekka-parka jäi kuikuilemaan sohvan reunalle.

Välillä pääsi nukkumaan päikkärit kummitädin selkää vasten...

 

  ...välillä hiukkasen hymyä aiheuttavaan lempiasentoon äitin sylkkyyn <3

Rakkauden roihuja rauhoitti hetkittäin puruluu, jota tässä kalutaan.

 

   Yhdessä ulkoillen.

 

Paikallisten ilmeet olivat varsin mielenkiintoisia kohdatessaan "siivekkään pupun..." 

...no kyllä sieltä puvun alta löytyi ihan oikea koira, joka ei osaa edes lentää! Ei ainakaan vielä... :)

KIITOS KUMMITÄTSYLLE JA PERHEELLE HIENOSTA LOMASTA!!!

Vahtipupu... eiku koira

Pekan mukana tuli mahtava pentupaketti, johon kuului myös hieno ovikyltti, varoitus asunnossa asuvasta koiruudesta:

Mallina toimii Pekan kaunis Ria-emo:

Noniin, kuvitelkaapa itsenne hetkiseksi esimerkiksi nyt vaikka rosvoksi (jos ei mieli millään taivu sellaiseen ajatukseen, niin voit kuvitella rosvoksi jonkun muunkin). Jostain kumman syystä (tilapäinen mielenhäiriö?) rosvo on päättänyt murtautua meille, eikä naapurin mummon antiikkikalusteita nyysimään.
Hän katsoo oveamme; "asunnossa on koira, täytyy olla varovainen."
Rosvo murtautuu ovesta sisään ja mahtava vahtimme porhaltaa salamana puolustamaan kotiamme:

"Heippa, mä oon Pekka! Tosi kiva kun tulit. Kato, mulla on uus villapaita! Se on äiskän tekemä. Mitä leikitään??"

Onhan siinä se mahdollisuus, että rosvo kuolee nauruunsa, tai vaihtoehtoisesti liiasta hekottamisesta pissaa housuunsa ja luikkii pois nolona. Tai sitten siirtyy suosiolla naapurin mummon asuntoon suurempien haasteiden toivossa, tämän kokemuksen jälkeen kun mummon kolmekymmentävuotias hampaaton Fifi-puudeli tarjoaa sitä varmasti. Mene ja tiedä.

Pekka sai tänään uuden fleeceä olevan kokopuvun, kun varsinkin aamun ekalla ja illan viimeisellä ulkoilulla tuntuu olevan aina niin hirrrveän kylmä:

Välipalalla, eikä uuden lämpöpuvun testaaminen häirinnyt yhtään :)

Muotitietoinen, minä olen muotitietoinen...

Koska kertaus on epäonnistuneiden opintojen äiti, muistutellaan vielä, että kääpiöpinserillä on talvella KYLMÄ ulkona, ja pienellä vielä kylmempi. Vaatteet eivät hidasta kääkän menoa, päinvastoin ainakin meillä lämmin vaatetus lisää vauhtia; kun silloin pikku inisijä tarkenee nuuskia maailmaa ulkonakin! Kylmissään se ei liiku yhtään.

NELIJALKAISTA KATUMUOTIA, TALVIMALLISTO 2009:

Pinkki Pekka

"Äiskää, ootko varma, ettei nää teddyvuoriset farkkutakit oo jo pois muodista??"

Söpöliini

 

Kahdenlaista kerrospukeutumista.

Pari tapaa olla COOL!

Leobar...eiku pinkkibardi! MURRR!

Pentuhuppareita.

 

Äitin tekemä (eka palmikkoneule) villapaita, tehty kummitädin emännän avustuksella.

Mutta jos minulla olisi vaikka bernhardilainen, en todellakaan pitäisi sillä turhaan vaatteita. Paitsi joskus jonkun kanssa kyllä mietittiin, että se voisi pitää mun kanssa samoja vaatteita... kunnes kasvaisi täysikasvuiseksi ja mun vaatteet kävisi sille pieniksi ;)

Vaarallista katuelämää ja koiranunta

"Moi!"

Kyllä citykoiran elämä on huisin vaa-ral-lis-ta. Ei me autoja pelätä, edes suurensuuri rekka tai bussi ei hätkäytä, vaan kaduilla olemme kohdanneet ihan muita vaaroja, joista haluamme varoittaa muitakin!

VAROITUS 1: Hukkumisvaara!
Märkä asfaltti. Uiuiuijuijui! Tassunpohja kastuuuuuuuu! Ja vielä pahempaa on luvassa; epätasaiselle asfaltille on saattanut muodostua pikkupikkuruinen lätäkkö, halkaisijaltaan n. 5cm ja kun se samainen tassunpohja osuu sinne... "UIUIUIUIIIIIIIII! ÄITIIIIII ME HUKUTAAAAAN TÄNNE!"

VAROITUS 2: Putoamisvaara!
Tiellä on välillä kaikenlaisia korotuksia, jopa 3-10cm korkeudesta on mahdollisuus tipahtaa alas (ylös pääsee kyllä ilman ongelmia). "UIKUTIUIKUTI, ÄISKÄÄÄÄÄ, OLIKS MEILLÄ SITÄ LASKUVARJOA..?"

VAROITUS 3: Maan nielaisemaksi -joutumisvaara!
Samaisella asfaltilla voi myös olla säröjä, halkeamia. "IUIUIUIUIUUUUUUUU, OTA SYLKKYYN ÄITI, EN PÄÄSE TÄSTÄ YLI, MAA SYÖ MINUT...!"

Luonnollisesti kaduilla kulkeminen siis kuluttaa voimia, tarvitaan unta unta unta...

Rankan ulkoilun jälkeen. "Ihan ite kävelin ainaskin viis metriä!"

Äitin hauva-vauva <3

"No jos ei pehmeenpääkään tyynyä löydy.."

 

Omassa pesässä (ai täällähän se kadonnut sukka on!)

Yhdessä päikyillä.

 

Pekka vaihtoi lampaat betoniporsaisiin

Perjantain 13.päivä olikin varsin hyväenteinen päivä kotiutumiselle :)
PEKKA MUUTTI MAALTA KAUPUNKIIN:

Kuka ei kuulu joukkoon? 
Tässä vielä uinutaan vikat päikkärit  
synnyinkodissa kaikki veljekset vierekkäin. 
Lämpöpatterina ihana Ryyni-täti.

      

Herätys koko jengi!

                                      

Källi-isä on komea ilmestys!








Eikä "omput" ole kauas puusta pudonneet! "Heippa iskä ja veikat, ja kaikkea ihanaa elämään, mihin ikinä se kenetkin viekään!"

                      Autossa kohti juna-asemaa. "Lampaita ei kai kuljeteta näin..?

Junassa iski unetus... 

 Joka jatkui...

Ja jatkui...

Herätys, kun lähestyttiin junan vaihtoa ja Pekka siirtyi hetkiseksi taas laukkuun. 

Asemalla toiseen junaan kävellessä useampikin ihminen katseli kummissaan naista, joka jutteli iloisesti isolle kassilleen ja kutsui  pinkkiä kantamustaan Pekaksi...

 

Koti-asemaa lähestyttäessä Pekka sai hihnan kaulaan ja villapaidan päälle. Pekka ei stressannut, uutta äiskää taisi jännittää enemmän...

 

          Kotona! Matto valloitettu!

     City-koira Pekka illalla kaupungin valoissa.  

 

    Oma rakas <3