Meidän viikonloppuun kuului niin kauhun kavahduksia, kuin helpotuksen huokauksiakin.
Aamulenkin jälkeen Pekan vatsa meni täysin sekaisin. Lisäksi myöhemmin Pekka alkoi oksentelemaan ja selvästi väsymään. Sitten mentiinkin lääkärille. Lääkärin arvio nosti emännän viimeisenkin karvan pystyyn; MYR-KY-TYS ! Pekka oli aamulenkillä syönyt maasta jotain sopimatonta minulta huomaamatta.
Pekka alkoi piristymään pikkuhiljaa mahan tyhjentymisen jälkeen ja sen suurempia toimenpiteitä ei tarvittu.
Ja voin vannoa, että omantunnontuskat järsivät mielessä; olisinko voinut estää tämän, olisinko voinut tarkemmin katsoa, mihin Pekka ulkona kuononsa tunkee tai oikeammin, mitä Pekka kuonoonsa tunkee? Lääkäri vakuutti, että en olisi. Näitä sattuu, ja nyt se sattui sattumaan Pekalle. Kukaan ei pysty kulkemaan kokoajan naama 10cm päässä koirasta ja sormet vielä lähempänä. Ei kukaan.
Niin, en kai sitten minäkään.
Ja nyt se HUUTOMERKKI -osio:
! Koska nämä pienet menevät niin nopeasti huonoon kuntoon, on enemmän kuin tärkeää mennä lääkäriin ajoissa, jos on pienikin epäilys siitä, ettei kaikki ole kohdallaan !
Iltalenkillä Pekka oli jo aivan omaitsensä. Mitä nyt ehkä hieman ihmetteli emäntäänsä, joka tuijotti koiransa jokaista liikettä vielä normaalia tiiviimmin ja hyvä kun ei tuupannut omaakin nenäänsä Pekan nuuskintakohteisiin...
Kasvattaja Johanna antoi henkistä tukea samana iltana puhelimessa, siitä ISO KIITOS! Muuten en pystynyt illalla edes puhumaan asiasta, säikähdys oli niin suuri.
Ihan lääkäriä varten ei meillä kuitenkaan juhlavaatteisiin pukeuduta; koska lähipiirissä oli samaisena päivänä häät, minä todellakin olin eläinlääkärissä juhlamekossa ja täydessä tällingissä. Ja vihkimistilaisuudessa tukassani ja sukkahousuissani saattoi olla hieman koiranoksennusta tai koirankakkaa, mutta onni onnettomuudessa; jos sitä oli, se oli ainakin niin nestemäistä, ettei sitä kukaan varmaankaan tunnistanut koiran eritteeksi. :)
Kesähuivia pukkaa
8 vuotta sitten
